Die frische Schönheit des folgenden Morgen fegte die düsteren und grauen Eindrücke hinweg, die nach den ersten Erfahrungen in Baskerville Hall auf unserem Gemüt gelastet hatten. Als ich mit Sir Henry beim Frühstück saß, fl utete das Sonnenlicht durch die hohen Fenster und refl ektierte die Wappen, mit denen sie verziert waren, in blassen Farbfl ecken. In den goldenen Strahlen glühte die dunkle Täfelung wie Bronze und wir konnten uns kaum vorstellen, dass es sich um denselben Raum handelte, der uns am Abend zuvor in solch trübe Stimmung versetzt hatte.
Seuraavana päivänä oli ilma niin kaunis, että se johonkin määrin paransi sitä synkkää vaikutusta, jonka Baskerville Hall molempiin meihin oli tehnyt. Istuessamme aamiaisella, paistoi aurinko huoneeseen goottilaisista ikkunoista, ja niitä peittävät värillisestä lasista sommitellut vaakunakilvet loivat sisään vilkkaita väripilkkuja. Kultaiset säteet saivat tumman paneelin kiiltämään pronssin hohteella, joten oli melkein vaikea käsittää tämän suuren huoneen edellisenä iltana vaikuttaneen meihin niin kaameasti.
„Ich vermute, wir müssen uns über uns selbst und nicht über das Haus beklagen“, sagte der Baronet. „Wir kamen halb erfroren und von der Reise ermüdet an, so dass uns dieser Ort allzu grau erschien. Jetzt sind wir erholt und ausgeruht und alles sieht wieder fröhlich aus.“
"Se oli luultavasti oma vikamme eikä huoneen", sanoi sir Henry. "Me olimme matkasta väsyneitä, viluisia ja kiusaantuneita. Kun nyt olemme levähtäneet ja voimme jälleen hyvin, näyttää kaikki valoisalta ja hyvältä."
„Und doch war es nicht völlig eine Frage der Einbildung“, antwortete ich. „Haben Sie beispielsweise jemanden, eine Frau, glaube ich, in der Nacht schluchzen gehört?“
"Kokonaan se kumminkaan ei ollut kuvittelua", vastasin minä. "Ettekö yöllä kuullut jonkun -- luultavasti naisen -- itkevän ja nyyhkivän?"
„Seltsam, im Halbschlaf habe ich geglaubt, ein Geräusch dieser Art zu hören. Eine ganze Weile habe ich gewartet, aber da es sich nicht wiederholt hat, nahm ich an, geträumt zu haben.“
"Sepä ihmeellistä, että teette minulle sen kysymyksen! Puolinukuksissa olin todella jotain sellaista kuulevinani. Minä makasin ja odotin, että äänet uudistuisivat, mutta kun niin ei käynyt, luulin vain uneksineeni."
„Ich habe es deutlich gehört und bin sicher, dass es sich wirklich um das Schluchzen einer Frau handelte.“
"Mutta minä kuulin sen selvään, ja olen aivan varma siitä, että se oli jonkun naisen nyyhkimistä."
„Wir müssen gleich danach fragen.“ Er läutete dem Butler und fragte Barrymore, ob er unseren Eindruck bestätigen könne. Die bleichen Gesichtszüge des Butlers schienen mir noch bleicher zu werden, als er die Frage seines Herrn vernahm.
"Sitä asiaa on heti tutkittava." Hän soitti, ja kun Barrymore tuli sisään, kysyi hän, voiko tämä sanoa, kuka oli itkenyt. Olin huomaavinani hovimestarin kalpeiden kasvojen yhä kalpenevan, kun hän kuuli isäntänsä kysymyksen.
„Es gibt nur zwei Frauen im Haus, Sir Henry“, antwortete er. „Da ist die Scheuermagd, die im anderen Flügel schläft, und zum anderen ist da meine Frau; was sie betrifft, kann ich versichern, dass diese Töne nicht von ihr stammen können.“
"Löytyy vain kaksi naista talossa, sir Henry", sanoi hän. "Toinen on keittäjätär, jonka huone on toisessa sivurakennuksessa. Toinen taasen on vaimoni, ja minä voin vakuuttaa, että hän ei itkenyt."
Und doch log er, als er dies sagte, denn zufällig traf ich nach dem Frühstück Mrs. Barrymore in dem langen Flur, wo das Sonnenlicht auf ihr Gesicht fi el. Sie war eine große Frau mit teilnahmslosem, schwerfälligem Aussehen und einem strengen Zug um den Mund. Doch ihre verräterisch geröteten Augen schauten mich aus geschwollenen Lidern an. Es musste also sie gewesen sein, die in der Nacht geweint hatte, und wenn dem so war, musste ihr Ehemann davon gewusst haben. Doch hat er das offensichtliche Risiko des Ertapptwerdens auf sich genommen und erklärt, dass es nicht so gewesen sei. Warum hat er das getan? Und warum hat sie so bitterlich geweint? Schon umschwebte diesen blassen, gut aussehenden, schwarzbärtigen Mann eine Aura des Geheimnisvollen und der Düsterkeit. Er war es, der als erster den Leichnam von Sir Charles gefunden hatte, und wir hatten nur sein Wort hinsichtlich der Umstände, die zu des alten Mannes Tod geführt hatten. War es möglich, dass es doch Barrymore gewesen war, den wir in der Droschke in der Regent Street gesehen hatten? Der Bart konnte derselbe gewesen sein. Zwar hatte der Kutscher einen etwas kleineren Mann beschrieben, aber ein solcher Eindruck konnte leicht täuschen. Wie konnte ich diese Frage ein für alle Mal klären? Es lag auf der Hand, dass ich zuerst den Amtsvorsteher der Post von Grimpen aufsuchen musste, um herauszufi nden, ob das Telegramm wirklich an Barrymore persönlich ausgeliefert worden war. Aber wie auch immer das Ergebnis ausfi el, ich hätte wenigstens etwas an Sherlock Holmes zu schreiben.
Ja kumminkin hän valehteli sillä kertaa, sillä aamiaisen jälkeen tapasin sattumalta rouva Barrymoren pitkässä käytävässä, ja aurinko paistoi suoraan hänen kasvoillensa. Hän oli suurikasvuinen nainen, hänen piirteensä olivat karkeat, hänen ulkomuotonsa eloton ja suun ympärillä oli hänellä jotain ankaraa ja kovaa. Hän katsoi minuun, jolloin punaiset silmät ja ajettuneet luomet ilmottivat hänen itkeneen. Hänen itkunsa siis olimme yöllä kuulleet, ja sen oli hänen miehensä täytynyt arvata. Tämä oli kumminkin kieltänyt sen, vaikkakin saattoi pitää hyvin mahdollisena, että asia tulisi ilmi. Miksi hän sen oli tehnyt? Ja miksi hänen vaimonsa oli itkenyt niin katkerasti? Tuon kalpean, kauniin, mustapartaisen miehen ympärille alkoi jo kertyä synkkää salaperäisyyttä. Hän oli ensiksi löytänyt sir Charlesin ruumiin, ja vain hänen sanaansa täytyi luottaa, kun oli kysymys niistä seikoista, jotka johtivat vanhuksen kuolemaan. Oliko mahdollista, että todella olimme nähneet hänet vaunuissa Regent Streetillä? Parta oli kyllä samankaltainen. Ajuri oli tosin kuvaillut miehen hieman lyhemmäksi, mutta sellaisessa pikkuseikassa oli hän helposti voinut erehtyä. Kuinka voisin saada asian selville? Ensiksi oli minun otettava selville Grimpenin postinhoitajalta, josko se sähkösanoma, jolla koetettiin tutkia, oliko hovimestari kotona, todella oli annettu Barrymorelle itselleen. Mikä tulos tästä tulisikaan olemaan, niin joka tapauksessa saisin jotain Sherlock Holmesille ilmotettavaa.
Nach dem Frühstück hatte Sir Henry zahllose Papiere durchzusehen, so dass der Augenblick günstig war für meinen Ausfl ug. Es war ein angenehmer Spaziergang von sechs Kilometern das Moor entlang, der mich schließlich zu einem kleinen grauen Weiler führte, aus dem zwei größere Gebäude, die sich als der Dorfgasthof sowie das Haus von Dr. Mortimer erwiesen, hoch über die anderen herausragten. Der Postvorsteher, der gleichzeitig den Lebensmittelladen führte, erinnerte sich deutlich an das Telegramm.
Sir Henryn oli aamiaisen jälkeen tarkastettava lukuisia papereita, joten minun sopi lähteä tiedusteluretkelleni. Hauskan kävelymatkan jälkeen pitkin nummen reunaa, saavuin neljän engl. penikulman päässä olevaan pieneen harmaaseen kauppalaan, jonka rakennuksista kaksi -- ravintola ja tohtori Mortimerin asunto -- kohosivat korkealle muiden yli. Postinhoitaja -- joka samalla oli kylän tai kauppalan maustetavarankauppias -- muisti hyvin tuon sähkösanoman.
„Natürlich, Sir“, sagte er, „ich ließ das Telegramm wie vorgeschrieben Mr. Barrymore zustellen.“
"On aivan varmaa, hyvä herra, että minä määräyksen mukaan lähetin sen suoraan herra Barrymorelle", sanoi hän.
„Wer hat es ausgeliefert?“
"Kuka sen vei?"
„Mein Sohn. James, du hast doch letzte Woche das Telegramm an Mr. Barrymore von Baskerville Hall zugestellt, nicht wahr?“
"Minun poikani vei sen; James, veithän perille sähkösanoman herra Barrymorelle Baskerville Halliin viime viikolla?"
„Ja, Vater, das habe ich.“
"Kyllä, isä, sen tein varmasti."
„An Barrymore persönlich?“ fragte ich.
"Ottiko hän itse sen vastaan?"
„Nun, ich konnte es ihm nicht selbst geben, weil er in dem Moment oben auf dem Boden war, aber ich gab es Mrs. Barrymore persönlich und sie versprach, es ihm sofort zu übergeben.“
"Ei, hän oli vinnillä sillä hetkellä, niin etten voinut antaa sitä hänelle itselleen, vaan jätin sen rouva Barrymorelle, joka lupasi heti antaa sen miehelleen."
„Hast du Mr. Barrymore gesehen?“
"Näitkö herra Barrymoren?"
„Nein, Sir; wie gesagt, war er auf dem Boden.“
"En, sanoinhan teille, että hän oli vinnillä."
„Wenn du ihn nicht gesehen hast, woher weißt du dann, dass er sich auf dem Boden befand?“
"Kuinka voit tietää hänen olleen vinnillä, jos et häntä nähnyt?"
„Nun, seine Frau sollte doch sicher wissen, wo er sich aufhielt“, sagte der Postvorsteher gereizt. „Hat er das Telegramm nicht erhalten? Falls irgendein Fehler passiert ist, müsste Mr. Barrymore selbst sich beschweren.“
"On aivan selvää, että hänen oma vaimonsa tiesi, missä hän oli", sanoi postinhoitaja hieman suuttuneena. "Eikö hän sitten saanut sähkösanomaa? Jos joku erehdys on tapahtunut, niin herra Barrymorella siitä lienee valittamista."
Es schien hoffnungslos, die Befragung weiter fortzusetzen, doch war klar, dass wir trotz Holmes‘ List keinen Beweis dafür hatten, dass Barrymore nicht die ganze Zeit in London gewesen war. Vorausgesetzt, es wäre so gewesen – vorausgesetzt, derselbe Mann, der Sir Charles als Letzter lebend gesehen hat, wäre auch derjenige, der als Erstes den neuen Erben beschattet, als dieser nach England zurückkehrt – was dann? Arbeitete er für jemand anderen oder hatte er seine eigenen fi nsteren Absichten? Was für ein Interesse konnte er daran haben, die Familie der Baskervilles zu verfolgen? Mir fi el die seltsame Warnung ein, die aus dem Leitartikel der Times ausgeschnitten worden war. War das sein Werk gewesen oder hatte das jemand getan, der sich seinen Plänen zu widersetzen suchte? Es schien nur ein denkbares Motiv zu geben, wie von Sir Henry vermutet: Würde es gelingen, die Baskervilles zu vertreiben, wäre den Barrymores ein angenehmes und dauerhaftes Heim gesichert. Aber eine Erklärung wie diese wäre ziemlich unangebracht angesichts der ausgefeilten und durchdachten Vorkommnisse, die sich wie ein unsichtbares Netz um den jungen Baronet spannten. Holmes selbst hatte gesagt, dass ihm in der langen Reihe seiner sensationellen Fälle keiner untergekommen war, der so komplex gewesen sei. Als ich die graue und einsame Straße zurücklief, betete ich zum Himmel, mein Freund möge bald seiner Verpfl ichtungen ledig sein, um herkommen zu können und die schwere Last der Verantwortung von meinen Schultern zu nehmen.
Näytti toivottomalta jatkaa tutkintoa, mutta selvää oli, että Holmesin viekkaudesta huolimatta emme voineet olla varmoja siitä, ettei Barrymore saattanut silloin olla Lontoossa. Mutta vaikka hän olisikin ollut siellä, vaikka hän viimeksi olikin nähnyt sir Charlesin elossa, ja vaikka hän ensimmäisenä olisikin ollut vakoilemassa uutta omistajaa tämän saapuessa Englantiin -- mitä sitten? Oliko hän muiden kätyri, vai oliko hänellä itsellään onnettomuutta tuottavia tarkotuksia? Minkä vuoksi hän vainoisi Baskervillen sukua? Minä muistin tuon omituisen varotuksen, joka oli leikattu Timesin johtavasta kirjotuksesta. Oliko se hänen työtänsä, vai jonkun toisen, joka tahtoi ehkäistä hänen yrityksensä? Ainoa mahdollinen syy oli se, josta sir Henry oli huomauttanut: jos omistaja olisi saatu pelotetuksi pois talosta, niin Barrymorella ja hänen vaimollaan olisi mukava ja hauska koti loppuijäkseen. Sellainen selitys oli kumminkin aivan riittämätön, kun oli torjuttava se syvällinen ja viekas juoni, joka näkymättömillä langoillaan tuntui kutovan verkkoaan nuoren omistajan ympärille. Holmes itse oli sanonut, ettei kaikkien niiden jännittävien ja vaihtelevien tapausten joukossa, joita hän oli käsitellyt, ollut yhtään monimutkaisempaa kuin tämä. Kun kävelin takaisin harmaata, yksinäistä tietä toivotin itsekseni, että ystäväni saattaisi riistäytyä tehtävistään kaupungissa ja saapua tänne nostamaan edesvastauksen raskasta taakkaa minun hartioiltani.
Plötzlich wurden meine Gedanken vom Geräusch rennender Füße hinter mir unterbrochen und eine Stimme rief meinen Namen. Ich drehte mich um in der Erwartung, Dr. Mortimer zu sehen, aber zu meiner Überraschung war es ein Fremder, der mir folgte, ein kleiner, schlanker, glattrasierter Mann mit fl achsfarbenem Haar und fl iehendem Kinn, zwischen dreißig und vierzig Jahre alt, bekleidet mit einem grauen Anzug und einem Strohhut. Eine kleine Botanikerschachtel hing über seiner Schulter und in einer Hand trug er ein grünes Schmetterlingsnetz.
Äkkiä mietteeni häiriytyivät siitä, että joku lähestyi juosten ja huutaen minun nimeäni. Käännyin ympäri luullen näkeväni tohtori Mortimerin, mutta hämmästyksekseni huomasin että eräs vieras henkilö oli kiiruhtanut jälkeeni. Se oli pieni, hento mies, jonka kasvot olivat sileiksi ajellut, jolla oli pellavan värinen tukka ja kapea alaleuka, ijältään oli hän noin kolmenkymmenen ja neljänkymmenen vuoden välillä, pukunsa oli harmaa ja päässään olkihattu. Hänen olkapäällänsä riippui nelikulmainen kasvikannin ja toisessa kädessä oli hänellä hyönteishaavi.
„Sie werden meine Anmaßung sicher entschuldigen, Dr. Watson“, sagte er, als er mich keuchend eingeholt hatte. „Wir auf dem Moor hier sind ein einfacher Menschenschlag und warten nicht darauf, einander förmlich vorgestellt zu werden. Möglicherweise haben Sie meinen Namen schon von unserem gemeinsamen Freund Dr. Mortimer gehört. Ich bin Stapleton von Merripit House.“
"Minä pyydän anteeksi rohkeuteni, tohtori Watson", sanoi hän, kiiruhtaessaan hengästyneenä minun luokseni, "mutta me olemme yksinkertaista väkeä täällä nummella emmekä odota muodollista esittelyä. Ehkä olette kuullut minun nimeni yhteiseltä ystävältämme tohtori Mortimerilta. Minä olen Stapleton Merripit Housesta."
„Das Netz und die Schachtel hätten mich das schon vermuten lassen“, sagte ich, „denn ich wusste, dass Mr. Stapleton ein Naturforscher ist. Doch woher kennen Sie mich?“
"Haavinne ja kantimenne olisivat saaneet minut sitä otaksumaan", vastasin minä, "sillä tiesin, että herra Stapleton on luonnontutkija. Mutta kuinka saatoitte tietää minun nimeni?"
„Ich war auf einen Sprung bei Mortimer und er zeigte Sie mir aus seinem Praxisfenster, als Sie vorbeikamen. Da wir denselben Weg haben, dachte ich, ich könnte sie einholen und mich vorstellen. Ich hoffe, dass Sir Henry die Reise gut überstanden hat.“
"Minä olin käymässä tohtori Mortimerin luona, ja kun te menitte hänen työhuoneensa ikkunan ohi, sanoi hän sen minulle. Koska meillä on sama tie, niin ajattelin juosta jälkeenne ja esittää itseni teille. Minä toivon, että sir Henry voi hyvin matkan jälkeen?"
„Es geht ihm ausgezeichnet.“
"Kyllä, kiitos, hän voi sangen hyvin."
„Wir alle hatten schon befürchtet, dass nach dem traurigen Tod von Sir Charles der neue Baronet sich eher weigern würde, hier zu wohnen. Es ist viel verlangt von einem vermögenden Mann, sich in einer Gegend wie dieser zu vergraben, aber ich muss Ihnen wohl nicht sagen, dass es für die Leute hier von großer Bedeutung ist. Sir Henry ist doch hoffentlich nicht abergläubisch?“
"Me pelkäsimme kaikki täällä, että uusi omistaja ei tahtoisi asettua maatilallensa asumaan sir Charlesin surkean kuoleman vuoksi. Vaikeata on vaatia rikasta miestä hautautumaan sellaiseen paikkaan, mutta minun ei tarvitse sanoa teille, mikä merkitys sillä on tilalle ja ympäristölle. Sir Henry ei mahtane tuntea mitään taikauskoista pelkoa, vai kuinka?"
„Das scheint mir eher unwahrscheinlich.“
"Minä en luule sitä."
„Sicher kennen Sie die Legende von dem Höllenhund, der die Familie heimsuchen soll?“
"Te tunnette luonnollisesti tarun tuosta koirasta, jonka väitetään kummittelevan suvussa?"
„Ich habe davon gehört.“
"Olen kuullut siitä kerrottavan."
„Es ist unglaublich, wie leichtgläubig das Landvolk hier ist! Alle wären bereit zu schwören, eine solche Kreatur im Moor gesehen zu haben.“ Er sprach mit einem Lächeln, doch seine Augen schienen zu sagen, dass er die Angelegenheit weitaus ernster nahm. „Die Geschichte hatte großen Einfl uss auf die Einbildungskraft von Sir Charles und ich habe keinen Zweifel, dass dies zu seinem tragischen Ende geführt hat.“
"On aivan kummallista kuinka herkkäuskoisia tämän seudun talonpojat ovat. Tuskin tiedän kuinka monet olisivat valmiit vannomaan nähneensä tuon eläimen täällä nummella." Hän sanoi tämän hymyillen, mutta minä luulin hänen silmistään näkeväni, että hän piti asiaa jokseenkin vakavana. "Tarina oli tehnyt syvän vaikutuksen sir Charlesiin ja minä uskon varmaan, että se aiheutti hänen surullisen kuolemansa."
„Wie das?“
"Millä tavoin sitten?"
„Seine Nerven waren so zerrüttet, dass das Auftauchen von jedem beliebigen Hund auf sein Herz tödlich gewirkt haben könnte. Ich gehe davon aus, dass er tatsächlich in jener Nacht in der Taxusallee etwas gesehen hat. Dass ein solches Unglück passieren könnte, hatte ich schon befürchtet, denn ich mochte den alten Mann sehr und wusste um sein schwaches Herz.“
"Hänen hermonsa olivat niin kiihotuksissa, että luulen minkä koiran näkemisen tahansa voineen vaikuttaa onnettomasti hänen sairaaseen sydämeensä. Minä kuvittelen, että hän todella näki jonkun omituisen eläimen tuona viimeisenä iltana kuusikujassa. Minä pelkäsin aina, että joku onnettomuus tapahtuisi, sillä minä pidin paljon vanhuksesta ja tiesin että hänen sydämensä toiminta oli heikontunut?"
„Woher wussten Sie das?“
"Kuinka saatoitte sen tietää."
„Mein Freund Mortimer hat davon berichtet.“
"Olin kuullut sen ystävältäni tohtori Mortimerilta."
„Sie glauben also, dass ein Hund Sir Charles nachjagte und dieser vor Angst gestorben ist?“
"Te luulette siis, että joku koira ahdisti sir Charlesia, ja että tästä aiheutunut pelko tuotti hänelle kuoleman?"
„Haben Sie eine bessere Erklärung?“
"Onko teillä parempaa selvitystä annettavana?"
„Ich habe mir noch kein Urteil gebildet.“
"Minä en vielä ole muodostanut omaa vakaumusta."
„Hat Mr. Sherlock Holmes eine Erklärung gefunden?“
"Eikö myöskään herra Sherlock Holmes ole sitä tehnyt?"
Einen Moment lang war ich sprachlos, doch ein Blick auf das freundliche Gesicht und die aufrichtigen Augen meines Begleiters zeigte mir, dass er nicht die Absicht gehabt hatte, mich zu überrumpeln.
Minä tulin sanattomaksi kummastuksesta, mutta silmäys seuralaiseni tyyneisiin kasvoihin ja vakaviin silmiin vakuutti minulle, ettei hän ollut tarkottanut saattaa minua hämilleni.
„Es hat keinen Sinn, Dr. Watson, so zu tun, als wüssten wir nicht, wer Sie sind“, sagte er. „Die Berichte über Ihren Detektiv haben uns auch hier erreicht und Sie konnten ihn nicht rühmen, ohne selbst bekannt zu werden. Als Mortimer mir Ihren Namen nannte, konnte er mir Ihre Identität nicht verbergen. Wenn Sie hier sind, folgt daraus, dass Mr. Sherlock Holmes selbst an diesem Fall interessiert ist, und ich bin natürlich neugierig zu erfahren, welchen Standpunkt er vertritt.“
"Ei maksa vaivaa tekeytyä, ikäänkuin ei teitä tunnettaisi, tohtori Watson", sanoi hän. "Teidän kertomuksenne ystävänne seikkailuista ovat ehtineet meidänkin seuduillemme, ettekä voineet ylistää häntä, tulematta itsekin tunnetuksi. Kun Mortimer sanoi minulle teidän nimenne, ei hän voinut salata kuka te olitte. Teidän läsnäolonne täällä osottaa, että herra Sherlock Holmes on ryhtynyt asiaan, ja luonnollisesti tahtoisin hyvin kernaasti tietää, mitä hän siitä ajattelee."
„Ich fürchte, dass ich diese Frage nicht beantworten kann.“
"En luule saattavani vastata siihen."
„Darf ich fragen, ob er uns die Ehre erweisen und uns persönlich aufsuchen wird?“
"Uskallanko kysyä, tuleeko hän itse kunnioittamaan meitä käynnillään?"
„Zur Zeit kann er die Stadt nicht verlassen. Seine Aufmerksamkeit ist von anderen Fällen in Anspruch genommen.“
"Tätä nykyä ei hän voi lähteä Lontoosta. Hänellä on muita asioita, jotka vaativat hänen huomiotaan."
„Wie schade! Er könnte einiges Licht in diese für uns so dunkle Angelegenheit bringen. Doch was Ihre eigenen Recherchen betrifft, so können Sie über mich verfügen, wenn ich Ihnen auf irgendeine Weise behilfl ich sein kann. Wenn Sie mir einen Hinweis geben hinsichtlich der Art Ihres Verdachts oder wie Sie vorzugehen gedenken, könnte ich Ihnen vielleicht schon jetzt eine Hilfe oder einen Rat geben.“
"Mikä vahinko! Hän olisi ehkä voinut saattaa valoa siihen, mikä meistä näyttää pimeältä. Mitä teidän omiin tutkimuksiinne tulee, niin asetun täydellisesti teidän käytettäväksenne, jos nimittäin voin auttaa teitä. Jos vaan tahtoisitte jossakin määrin ilmaista epäluulojenne laatua tai tapaa, jolla aiotte asiaa tutkia, niin ehkä nyt jo voisin antaa teille neuvoja."
„Ich versichere Ihnen, dass ich nur deshalb hier bin, um meinen Freund Sir Henry zu besuchen und keinerlei Hilfe welcher Art auch immer benötige.“
"Minä vakuutan, että olen täällä vaan ystäväni, sir Henryn vieraana, ja etten ensinkään ole avun tai neuvojen tarpeessa."
„Ausgezeichnet!“ sagte Stapleton. „Sie haben völlig Recht, umsichtig und diskret zu sein. Ich wurde zu Recht zurückgewiesen für meine wohl durch nichts zu rechtfertigende Aufdringlichkeit und verspreche Ihnen, dass ich die Angelegenheit nicht mehr erwähnen werde.“
"Hyvä!" sanoi Stapleton. "Teette oikein ollessanne varovainen ja vaitelias. Minä myönnän ansainneeni tämän nuhteen anteeksiantamattomasta tunkeilevaisuudestani, ja minä lupaan vastaisuudessa välttää tätä asiaa."
Wir waren an eine Stelle gelangt, an der ein schmaler, grasüberwucherter Pfad von der Straße abbog und sich quer durch das Moor wand. Ein steiler, mit Felsen übersäter Hügel lag rechts vor uns, der in längst vergangenen Tagen als Steinbruch gedient hatte. Die uns zugekehrte Seite bildete eine dunkle Steilwand, in deren Ritzen Farne und Brombeersträucher wuchsen. Aus der Ferne zog eine graue Rauchfahne herüber.
Me olimme nyt saapuneet sille paikalle, jossa kapea, ruohoinen polku erosi tiestä kiemurrellen nummelle päin. Oikealla oli jyrkkä kumpu, josta entisinä aikoina oli louhittu graniittia. Sen meihin päin olevan sivun muodosti tumma kallioseinä, jonka railoissa kasvoi kuolemankouria ja orjantappurapensaita. Etäisyydessä kohosi eräältä kummulta ilmaan harmaa savupilvi.
„Ein kurzer Spaziergang diesen Moorweg entlang bringt uns nach Merripit House“, sagte Stapleton. „Vielleicht können Sie ein Stündchen Zeit erübrigen, damit ich Sie meiner Schwester vorstellen kann.“
"Seuraamalla tuota polkua tulemme pian Merripit Houseen", sanoi hän. "Jos teillä on tunti aikaa, niin saisin ehkä ilon esittää teidät sisarelleni."
Mein erster Gedanke war, dass ich an Sir Henrys Seite sein sollte. Doch dann entsann ich mich des Stapels von Papieren und Rechnungen, der seinen Schreibtisch übersät hatte. Dabei konnte ich ihm bestimmt nicht helfen. Und Holmes hatte ausdrücklich betont, dass ich die Nachbarn auf dem Moor in Augenschein nehmen sollte. Daher nahm ich Stapletons Einladung an und wir bogen gemeinsam in den Pfad ein.
Ensimmäinen ajatukseni oli, ettei minun pitäisi poistua sir Henryn luota. Mutta sitten muistin sen kasan papereita ja laskuja, joka oli ollut hänen kirjoituspöydällään. Niiden suhteen en ainakaan voinut häntä auttaa. Myönnyin senvuoksi Stapletonin kutsuun, ja me käännyimme polulle.
„Das Moor ist ein wunderbarer Ort“, sagte er und ließ seinen Blück über das um uns wogende grüne Hügelland schweifen, dass von zerklüfteten Granitfelsen gekrönt wurde, die die fantastischsten Formen bildeten. „Das Moor ist nie langweilig. Sie haben keine Vorstellungen von den wunderbaren Geheimnissen, die sich darin verbergen. Es ist so weitläufi g, so öde und so geheimnisvoll.“
"Tämä nummi on merkillinen", sanoi hän katsellen ympärilleen vihreiden laineiden kaltaisia selänteitä saha-reunaisine graniittiharjoineen, jotka haaveellisen muotoisina kohoavat esiin. "Siihen ei koskaan väsy. Ette voi aavistaa, mitä ihmeellisiä salaisuuksia siinä piilee. Se on niin laaja, niin autio, niin salaperäinen."
„Mir scheint, Sie kennen es gut?“
"Te tunnette sen siis hyvin?"
„Ich bin erst seit zwei Jahren hier. Die Einwohner würden mich einen Neuankömmling nennen. Wir sind kurz nach Sir Charles hergezogen. Doch aufgrund meiner Neigungen versuche ich jeden Winkel der Gegend zu erforschen, so dass ich glaube, dass es kaum jemanden gibt, der es besser kennt als ich.“
"Olen asunut täällä vain kaksi vuotta, ja seudun vanhat asukkaat pitävät minua uutena tulokkaana. Muutimme tänne vähän senjälkeen, kun sir Charles oli ottanut tilan haltuunsa, mutta minun intoni ulkoilmassa kuljeksimiseen sai minut tutkimaan koko ympäristön, enkä luule monen tuntevan sitä paremmin."
„Ist es schwierig zu erforschen?“
"Onko se sitten niin vaikeasti selville saatavissa?"
„Sehr schwierig. Betrachten Sie beispielsweise diese große Ebene im Norden mit den seltsam herausragenden Hügeln. Können Sie irgendetwas Bemerkenswertes feststellen?“
"Niin se todella on. Näettekö esimerkiksi pohjosessa päin tuota suurta tasankoa, jota nuo omituisen muotoset kalliot rajottavat? Huomaatteko siinä jotain erikoista?"
„Es wäre ein guter Platz für einen Galopp.“
"Minusta näyttää, että siinä olisi hauska kulkea ratsain hyvällä hevosella."
„Natürlich denken Sie so und das hat schon mehrere Leben ge84 kostet. Erkennen Sie diese hellgrünen Flecken, die dort überall dicht gestreut liegen?“
"Siltä voi näyttää, ja se luulo on maksanut monelle hengen. Näettehän nuo kirkkaan viheriät täplät, jotka pistävät silmään kaikkialla?"
„Ja, diese scheinen fruchtbarer zu sein als das übrige Land.“
"Kyllä, näyttää siltä, kuin maanlaatu niissä paikoin olisi viljavampaa kuin muualla nummella."
Stapleton lachte.
Stapleton nauroi.
„Das ist das große Moor von Grimpen“, sagte er. „Ein falscher Schritt bedeutet den Tod für Mensch und Tier. Erst gestern sah ich eines der Moorponys hineinlaufen. Es kam nie wieder zurück. Ein Weile sah ich seinen Kopf noch aus einem Schlammloch herausschauen, aber dann wurde es schließlich nach unten gesogen. Selbst in trockenen Perioden ist es gefährlich, den Sumpf zu durchqueren, doch nach diesen Herbstregen ist es ein furchtbarer Ort. Und doch kann ich meinen Weg ins Innerste fi nden und auch wieder lebend heraus. Oh Gott, da ist schon wieder eins dieser armen Ponys.“
"Siinä on niinsanottu Grimpenin suo", sanoi hän. "Yksikin askel syrjään tuottaa kuoleman ihmisille ja eläimille. Eilen viimeksi näin yhden nummella käytetyistä pienistä hevosista vajoavan sellaiseen reikään. Se ei päässyt enää ylös. Kauan näin sen pään kohoavan liejukuopan yli, mutta sinne se lopuksi upposi. Kuivanakin vuodenaikana on vaarallista kulkea suon yli, mutta syyssateitten aikaan on vaara vielä paljoa suurempi. Minä voin kumminkin kulkea siellä jokapaikassa ja päästä hengissä takasin. Mutta mitä tuo on? Taaskin näkyy yksi noita onnettomia pieniä hevosia joutuneen turmioon!"
Etwas Braunes strampelte und wälzte sich zwischen den grünen Riedgräsern. Dann schoss ein langer, vor Todesangst gekrümmter Hals nach oben und ein grässlicher Schrei erscholl über das Moor. Mir lief es kalt den Rücken hinunter, aber die Nerven meines Begleiters waren offenbar stärker als meine.
Jotain ruskeaa kieri ja pyristeli pinnaltaan vihreässä liejussa, sitten kohosi äkkiä esiin pitkä, tuskallisesti ojennettu kaula, ja kamala huuto kaikui nummen yli. Se sai vereni jähmettymään kauhusta, mutta seuralaiseni hermot olivat varmaankin lujemmat kuin minun.
„Es ist fort“, sagte er. „Das Moorloch hat es verschluckt. Zwei innerhalb von zwei Tagen und vielleicht viele mehr, denn sie sind daran gewöhnt, bei trockenem Wetter dort umherzustreifen und erkennen die Veränderung nicht, bis das Moor sie in seinen Klauen hat. Es ist ein übler Ort, das große Moor von Grimpen.“
"Nyt se on mennyt", sanoi hän. "Lieju vei sen. Kaksi parissa päivässä ja ehkä useampiakin, sillä ne tottuvat menemään sinne kuivana aikana, eivätkä tiedä mitään tapahtuneesta muutoksesta ennenkuin suo on ne niellyt. Grimpenin suo on ikävä paikka."
„Und Sie behaupten, dass Sie hineingehen können?“
"Ja tekö sanotte uskaltavanne sitä kulkea?"
„Ja, es gibt ein oder zwei Pfade, die ein geschickter Mann entlanggehen kann. Ich habe sie gefunden.“
"Niin, siinä on pari polkua, joita voi kulkea, jos on notkea ja varovainen. Minä olen itse ne löytänyt."
„Aber warum sollten Sie den Wunsch haben, einen solch grässlichen Ort aufzusuchen?“
"Mutta kuinka saattaa niin kammottava paikka teitä huvittaa?"
„Nun, sehen Sie die Hügel dahinter? Das sind richtige Inseln, die auf allen Seiten durch den undurchdringlichen Sumpf, der sie im Lauf der Jahre umschlossen hat, abgeschnitten wurden. Dort fi nden Sie die seltensten Pfl anzen und Schmetterlinge, wenn es Ihnen gelingt hinzukommen.“
"Ettekö huomaa kallioita tuolla? Ne ovat itse asiassa saaria, joiden ympärille tämä ylipääsemätön suo aikojen kuluessa on levinnyt. Sieltä juuri löytää harvinaisimmat kasvit ja perhoset, jos osaa sinne päästä."
„Ich werde eines Tages mein Glück versuchen.“
"Aionpa koetella onneani jonakin päivänä."
Er schaute mich überrascht an.
Hän katsoi minuun hämmästyneenä.
„Schlagen Sie sich um Gottes Willen einen solchen Gedanken aus dem Kopf“, sagte er. „Ihr Blut käme über mein Haupt. Ich versichere Ihnen, dass Sie nicht die geringste Chance hätten, dort lebend herauszukommen. Nur weil ich mich an bestimmte, schwer erkennbare Merkmale halte, bin ich dazu in der Lage.“
"Jumalan nimessä, älkää sitä ajatelkokaan", sanoi hän. "Se olisi samaa kuin itsemurha, sillä minä vakuutan, että teille ei olisi ensinkään mahdollista päästä siitä hengissä. Ainoastaan pitämällä muistissa hyvin monimutkaisia tienviittoja olen minäkin siinä onnistunut."
„Nanu!“ rief ich aus, „Was ist das?“
"Kuulkaahan!" huusin minä. "Mitä tuo on?"
Ein lang gezogenes, tiefes Stöhnen, unbeschreiblich traurig, ertönte über das Moor. Es erfüllte die ganze Luft und doch war es unmöglich zu sagen, aus welcher Richtung es kam. Aus einem leisen Murmeln schwoll es zu einem lauten Gebrüll an und sank wieder zurück in ein schwermütig pulsierendes Gemurmel. Stapleton schaute mich mit einem merkmürdigen Gesichtsausdruck an.
Matala, pitkä, valittava ääni liehui surullisena uikutuksena nummen yli. Se täytti koko ilman ja kumminkin oli mahdotonta sanoa, mistä se tuli. Synkästä muminasta se paisui syväksi karjunnaksi ja vaipui sitten jälleen surulliseksi, hiljaa väreileväksi ääneksi. Stapleton katsoi minuun omituinen ilme silmissään.
„Ein sonderbarer Ort, das Moor“, sagte er.
"Tämä on merkillinen paikka", sanoi hän.
„Aber was war das?“
"Mitä tuo sitten oli?"
„Die Bauern sagen, dass sei der Hund der Baskervilles, der nach Beute ruft. Ich habe es ein- oder zweimal vorher gehört, aber noch nie so laut.“
"Talonpojat sanovat Baskervillen koiran noin ulvovan saalista. Olen kyllä kuullut sen pari kertaa ennenkin, mutta en koskaan niin selvään."
Fröstelnd beschlich mich Furcht und ich blickte über die sich weit um uns erstreckende Ebene, übersät von den grünen, mit Binsen bestandenen Flecken. Nichts bewegte sich über der ganzen Weite außer einem Paar Raben, die von einem Felsturm hinter uns laut herunterkrächzten.
Minä katselin kauhun ja vavistuksen tunteilla ympärilläni paisuilevaa tasankoa vihreine täplineen ja mehukkaine vesikasvineen. Laajalla aukealla ei liikkunut mitään muuta kuin pari korppia, jotka huusivat äänekkäästi eräällä kallionkielekkeellä takanamme.
„Sie sind ein gebildeter Mann. Sie glauben doch einen solchen Unsinn nicht?“ sagte ich. „Was, glauben Sie, ist die Ursache eines solchen Geräuschs?“
"Mutta te olette sivistynyt mies", sanoin, "ettekä mahtane ottaa osaa sellaiseen taikauskoon? Minkä luulette saavan aikaan tuollaisen äänen?"
„Moorlöcher geben manchmal seltsame Töne von sich. Es ist der Schlamm, der sich setzt, oder das Wasser, das aufsteigt, oder so etwas.“
"Omituisia ääniä kuulee joskus suoperäisillä seuduilla. Ne syntyvät liejun laskeutumisesta, tai veden nousemisesta, tai jostakin muusta senkaltaisesta syystä."
„Nein, nein, das war die Stimme eines Lebewesens.“
"Ei, ei, se oli elävä ääni."
„Nun, vielleicht auch das. Haben Sie jemals eine Rohrdommel gehört?“
"Niin, sekään ei ole mahdotonta. Oletteko koskaan kuullut kaulushaikaran huutoa?"
„Nein, noch nie.“
"En koskaan."
„Ein äußerst seltener Vogel, in England nahezu ausgestorben, aber im Moor ist alles möglich. Ich wäre nicht überrascht zu erfahren, dass das, was wir gehört haben, der Schrei der letzten Rohrdommel war.“
"Se on hyvin harvinainen lintu, nyttemmin melkein hävinnyt Englannista, mutta nummella on kaikki mahdollista. En todellakaan kummastuisi, jos saisin tietää, että äskeinen ääni oli viimeisen kaulushaikaran huuto."
„Es ist das Seltsamste und Merkwürdigste, das ich je in meinem Leben gehört habe.“
"Koskaan elämässäni en ole kuullut mitään niin aavemaista ja ihmeellistä."
„Nun, im Großen und Ganzen ist es ein eher unheimlicher Ort. Schauen Sie auf die Hügelreihe dort drüben. Was erkennen Sie?“
"Koko nummi on kaamea ja aavemainen. Katsokaa esimerkiksi tuota vuorenrinnettä. Mitä sen luulette olevan?"
Der ganze steile Abhang war mit kreisförmig angeordneten grauen Steinen bedeckt, mindestens zwanzig Ringe.
Jyrkkä rinne oli suurten ympyränmuotoisten kivi-renkaitten peittämä -- niitä oli ainakin parikymmentä.
„Was ist das? Schafzäune?“
"Mitähän ne mahtanevat olla? Lammastarhoja?"
„Nein, das sind die Häuser unserer ehrwürdigen Vorfahren. Die Menschen der Vorzeit haben das Moor dicht besiedelt, und weil seither niemand dort gewohnt hat, fi nden wir diese Dinge noch alle so vor, wie sie verlassen worden waren. Dies sind ihre Hütten, die Dächer fehlen. Sie können sogar die Herde und Lagerstätten sehen, wenn Sie neugierig genug sind hineinzugehen.“
"Ei, arvoisain esi-isäimme asuntoja. Nummella on ennen asunut taajassa esihistoriallisia ihmisiä, ja kun tuskin kukaan myöhemmin on oleskellut noilla jyrkänteillä, niin ovat näiden ihmisten rakennukset pysyneet jokseenkin entisessä kunnossaan. Nuo olivat heidän wigwamiaan -- katot vain ovat hävinneet. Voi nähdä tulisijat ja makuupaikatkin, jos viitsii niitä etsiä."
„Das ist ja fast eine ganze Stadt! Wann wurde sie bewohnt?“
"Mutta sehän on oikea kaupunki. Milloin se oli asuttuna?"
„Irgendwann im Neolithikum.“
"Kivikaudella. Lähemmin ei voi määritellä."
„Was machten diese Menschen?“
"Ja mitä nämä ihmiset toimittivat?"
„Sie weideten ihr Vieh auf den Hängen und lernten nach Zinn zu graben, als das Bronzeschwert die Steinaxt zu verdrängen begann. Sehen Sie den großen Graben auf dem gegenüberliegenden Hügel? Das ist eine ihrer Spuren. Ja, Dr. Watson, Sie fi nden einzigartige Dinge im Moor. Oh, entschuldigen Sie einen Moment. Das ist sicher ein Cyclopides.“
"He paimensivat karjaa rinteillä ja oppivat maasta etsimään malmia, kun pronssimiekka alkoi viedä voiton kivikirveestä. Katsokaa tuota kivilouhimoa vastapäätä. Siihen he ovat jättäneet merkkinsä. Niin, tohtori Watson, te kyllä tulette löytämään paljon huomattavaa nummella. Mutta anteeksi, että jätän teidät hetkeksi! Tuo on varmaan joku cyclopides."
Ein kleiner Falter oder eine Motte fl atterte über unseren Weg, und im Handumdrehen war Stapleton mit unerwarteter Energie und Geschwindigkeit hinter ihm her. Zu meiner Bestür87 zung fl og das Tier direkt hinüber zum großen Moor, und mein Bekannter folgte ihm unablässig und ohne nachzudenken, während er von Grasbüschel zu Grasbüschel hüpfte, wobei sein grünes Netz in der Luft hin und her schwang. Seine grauen Kleider und sein unregelmäßiges, sprunghaftes Zickzack ließen ihn selbst wie eine Art riesiger Falter erscheinen. Ich stand da und betrachtete seine Jagd mit einer Mischung aus Bewunderung für seine Gewandtheit und Furcht, er könne in diesem trügerischen Moorloch fehltreten, als ich das Geräusch von Schritten hörte. Ich drehte mich um und sah auf dem Pfad eine Frau sich nähern. Sie kam aus der Richtung, in welcher ich wegen der Rauchfahne Merripit House vermutete, doch die Erhebungen des Moors hatten sie vor Blicken verborgen, bis sie ganz nah war.
Pieni kärpänen tai koiperhonen oli liehunut polun yli, ja paikalla lähti Stapleton tavattomalla tarmolla ja nopeudella sitä takaa ajamaan. Hämmästyksekseni lensi perhonen suoraan suurta suota kohden, mutta uusi tuttavani ei hetkeäkään epäröinyt; hän hyppeli mättäältä toiselle, ja viheriä haavinsa heilui ilmassa. Hänen harmaa pukunsa ja säännöttömät, kulmikkaat liikkeensä tekivät hänet itsensäkin melkein äärettömän suuren koiperhosen näköiseksi. Ihaillen hänen tavatonta notkeuttaan ja peläten hänen astuvan harhaan petollisella suolla katselin häntä, kun äkkiä kuului askeleita, käännyin ja näin erään naisen aivan lähelläni polulla. Hän oli tullut siltä suunnalta, missä savupilvi osotti Merripit Housen sijaitsevan, mutta nummessa oleva alankopaikka oli kätkenyt hänet, kunnes hän oli ehtinyt aivan lähelle minua.
Ich zweifelte nicht, dass es sich um Miss Stapleton handelte, denn Damen jeglicher Art mussten auf dem Moor eher selten sein, und ich erinnerte mich, dass jemand sie als Schönheit bezeichnet hatte. Dies traf sicherlich auf die Frau zu, die sich mir näherte, und dazu eine Schönheit ungewöhnlicher Art. Der Gegensatz zwischen Bruder und Schwester hätte nicht größer sein können, denn Stapleton war ein unauffälliger Typ mit hellem Haar und grauen Augen, sie hingegen war dunkler als jede andere Brünette, die ich in England gesehen hatte, schlank, elegant und hoch gewachsen. Sie hatte ein stolzes und fein geschnittenes Gesicht, das so ebenmäßig war, dass es ausdruckslos gewirkt hätte, wären da nicht der sinnliche Mund und die schönen dunklen Augen gewesen. Mit ihrer vollkommenen Gestalt und der eleganten Kleidung war sie tatsächlich eine außergewöhnliche Erscheinung auf einem einsamen Moorpfad. Als ich mich umdrehte, sah sie gerade nach ihrem Bruder, doch dann beschleunigte sie ihren Schritt und kam auf mich zu. Ich hatte meinen Hut gelüftet und wollte gerade eine erklärende Bemerkung machen, als ihre Worte all meine Gedanken in eine neue Richtung lenkten.
Aivan varmaan saatoin arvata, että se oli neiti Stapleton, josta olin kuullut puhuttavan. Seudun naiset olivat nimittäin helposti luetut, ja tätä nuorta naista oli minulle kuvattu kaunottareksi. Ja nainen, joka lähestyi minua, oli todellakin aivan tavallisuudesta poikkeava kaunotar. Tuskin saattoi ajatella suurempaa eroavaisuutta veljen ja sisaren välillä, sillä Stapletonin tukka oli vaalea ja silmät harmaat, mutta hänen sisarensa oli niin tumma, etten ollut hänen kaltaistaan Englannissa nähnyt, hän oli solakka, hieno ja kookas. Hänellä oli ylevät, hienopiirteiset ja niin säännölliset kasvot, että niitä olisi voinut pitää jäykkinä, ellei suun tuntehikkaisuus ja tummien silmien eloisuus olisi sitä käsitystä evännyt. Tavattoman kauniine vartaloineen ja hienoine pukuineen oli hän todella omituinen ilmiö aution nummen yli vievällä polulla. Hänen katseensa oli suunnattu veljeen, kun käännyin, ja hän kiirehti askeleitaan minua kohden. Olin kohottanut hattuani ja aioin sanoa jotain selitykseksi, kun hänen omat sanansa saattoivat ajatukseni toiselle reitille.
„Gehen Sie fort!“ sagte sie. „Fahren Sie direkt nach London zurück, augenblicklich.“
"Matkustakaa pois täältä!" sanoi hän. "Palatkaa heti takasin Lontooseen!"
Ich konnte sie nur mit fassungsloser Überraschung anstarren. Ihre Augen funkelten mich an und sie stampfte ungeduldig mit dem Fuß auf den Boden auf.
Minä tuijotin häneen mykkänä kummastuksesta. Hänen silmänsä leimusivat, ja hän polki kärsimättömänä jalkaa maahan.
„Warum sollte ich zurückfahren?“
"Miksi matkustaisin täältä pois?" kysyin.
„Das kann ich nicht erklären.“ Sie sprach mit leiser, aufgeregter Stimme und einem leichten Lispeln. „Doch um Gottes Willen tun Sie, worum ich Sie bitte. Fahren Sie zurück und setzen Sie niemals mehr einen Fuß in dieses Moor.“
"Sitä en voi teille selittää." Hän puhui matalasti ja innokkaasti ja omituisella murteella. "Tehkää kumminkin, Jumalan nimessä, niinkuin sanon. Lähtekää täältä, ja älkää koskaan jalallanne astuko nummelle."
„Ich bin doch gerade erst angekommen!“
"Mutta minähän olen aivan äsken saapunut tänne."
„Gütiger Himmel!“ rief sie. „Merken Sie nicht, wenn eine Warnung gut gemeint ist? Fahren Sie nach London zurück! Reisen Sie noch heute Abend ab! Verschwinden Sie von hier, koste es, was es wolle! Still, mein Bruder kommt. Kein Wort von dem, was ich gesagt habe. Würde es Ihnen etwas ausmachen, mir diese Orchidee dort zu pfl ücken? Es gibt herrliche Orchideen in diesem Moor, doch Sie sind etwas spät dran, um die Schönheiten dieser Gegend zu erkunden.“
"Lopettakaa toki vastaväitteenne", lausui hän. "Ettekö voi ymmärtää, että tämä varoitus tarkottaa teidän etuanne? Palatkaa Lontooseen. Lähtekää jo tänä iltana. Laittautukaa pois täältä mistä hinnasta tahansa. Mutta vaiti, nyt tulee veljeni. Ei sanaakaan siitä, mitä minä olen puhunut. Tahtoisitteko antaa minulle tuon kämmekän, joka kasvaa tuolla kummulla? Nummella on runsaasti kämmekkäisiä, vaikka te olette tullut vähän liian myöhään nähdäksenne, mitä kaikkea kaunista täällä on."
Stapleton hatte die Jagd aufgegeben und kam heftig atmend und rot vor Anstrengung zurück.
Stapleton oli luopunut tavottamasta hyönteistä ja palasi takasin hengästyneenä ja punakkana kasvoiltaan.
„Hallo, Beryl!“ sagte er, und der Ton seiner Begrüßung schien mir nicht allzu herzlich zu sein.
"Kas vaan Beryl!" sanoi hän, ja minusta tuntui, että ääni, jolla tervehdys lausuttiin, ei ollut kaikkein sydämellisimpiä.
„Hallo, Jack, du bist ganz außer Atem.“
"Sinullahan on kauhean kuuma, Jack."
„Ja, ich habe einen Cyclopides verfolgt. Er ist sehr selten und im Spätherbst kaum zu sehen. Wirklich schade, dass ich ihn nicht erwischt habe.“ Er sprach unbeteiligt, aber seine kleinen hellen Augen blickten unablässig von seiner Schwester zu mir und zurück.
"Niin, minä ajoin takaa muuatta cyclopidestä. Se on hyvin harvinainen, ja sitä ei usein tapaa näin myöhään syksyllä. Vahinko, etten saanut sitä!" Hän puhui aivan luontevasti, mutta hänen pienet, vaaleat silmänsä kulkivat lakkaamatta tytöstä minuun ja takasin.
„Ihr habt euch einander vorgestellt, wie ich sehe?“
"Minä huomaan esittelyn jo tapahtuneen", sanoi hän.
„Ja. Ich erzählte Sir Henry gerade, dass er eher zu spät dran ist, um die Schönheiten des Moors zu sehen.“
"Kyllä. Minä olen juuri ikään sanonut sir Henrylle, että hän on tullut hieman myöhään saadakseen nähdä meidän kauniita kämmekkäisiämme."
„Wie, wer, glaubst du, ist das?“
"Keneksi luulet sitten tätä herraa?"
„Ich dachte, das müsse Sir Henry Baskerville sein.“
"Minä pidän varmana, että hän on sir Henry Baskerville."
„Nein, nein“, sagte ich, „nur ein demütiger Gemeiner, aber sein Freund. Mein Name ist Dr. Watson.“
"En suinkaan", sanoin minä. "Vain tavallinen aateliton, mutta hänen ystävänsä olen. Olen tohtori Watson."
Ein Anfl ug von Verärgerung huschte über ihr ausdrucksvolles Gesicht. „Oh, dann haben wir uns missverstanden“, sagte sie.
Harmin punehdus nousi hänen ilmehikkäille kasvoilleen. "Olemme sitten puhelleet väärillä edellytyksillä", sanoi hän.
„Nun, ihr hattet ja nicht viel Zeit für ein Gespräch“, bemerkte ihr Bruder mit fragendem Blick.
"Eihän tässä mielestäni juuri ole ollut kauan aikaa puhelemiseen", huomautti hänen veljensä samalla kysyvällä katseella kuin ennen.
„Ich redete mit Dr. Watson, als ob er ein Einheimischer und nicht nur ein Besucher wäre“, sagte sie. „Ihm kann es egal sein, ob es für Orchideen früh oder spät ist. Aber Sie kommen doch mit, um sich Merripit House anzusehen?“
"Minä puhuttelin tohtori Watsonia ikäänkuin hän asuisi täällä, eikä vaan olisi käymässä", sanoi tyttö. "Ei voine teitä paljoa huvittaa, onko aika liian varhainen tai myöhäinen kämmekkäin kukkimiselle. Tulette kai joka tapauksessa meidän mukanamme Merripit Houseen?"
Ein kurzer Spaziergang brachte uns hin; es war ein einfaches Moorlandhaus, einstmals die Farm eines Viehbauern, doch instandgesetzt und in ein modernes Wohnhaus umgebaut, von einem Obstgarten umgeben, dessen Bäume, wie im Moor üblich, verkrüppelt und verkümmert waren, und der Eindruck des ganzen Anwesens war eher durchschnittlich und melancholisch. Ein sonderbarer, verschrumpelter alter Diener in rostrotem Mantel, der sich um den Haushalt zu kümmern schien, ließ uns ein. Im Inneren des Hauses jedoch befanden sich große Räume, welche mit einer Eleganz möbliert waren, die mir den Geschmack der Dame widerzuspiegeln schienen. Als ich aus einem der Fenster auf das unendliche, vom Granit gesprenkelte Moor hinausschaute, das sich bis zum äußersten Horizont erstreckte, konnte ich mich nur darüber wundern, was wohl diesen so gebildeten Mann und diese schöne Frau dazu gebracht haben mochten, in so einer Gegend zu wohnen.
Lyhyen kävelyn jälkeen olimme saapuneet jokseenkin vaatimattoman näköisen talon luo, jossa entisinä hyvinä aikoina oli asunut joku karjankasvattaja, mutta joka nyt oli korjattu ja muutettu uudenaikaiseksi asunnoksi. Sitä ympäröi hedelmäpuutarha, mutta, niinkuin saattoi odottaakin, olivat puut kuihtuneita ja vinoja, ja koko paikka teki köyhän ja surullisen vaikutuksen. Meidät päästi sisään omituinen, kuivettuneen näköinen vanha palvelija, jonka puku oli niin kulunut, että se oli aivan sopusoinnussa talon ulkomuodon kanssa. Huoneet olivat kumminkin suuria ja sisustettuja hienoudella, jossa luulin näkeväni tuon nuoren naisen vaikutusta. Kun ikkunoista katselin ääretöntä, graniittikallioiden ja suurten kivien peittämää nummea, joka ulottui näköpiiriin saakka, niin en voinut olla ihmettelemättä, mikä oli mahtanut saada tämän hienosti sivistyneen miehen ja tämän kauniin naisen asettumaan sellaiselle seudulle.
„Ein seltsamer Ort, den wir uns ausgesucht haben, nicht wahr?“ sagte er wie eine Antwort auf meine Gedanken. „Und doch fühlen wir uns hier ausgesprochen wohl, nicht wahr, Beryl?“
"Omituinen kotipaikan valinta, eikö niin?" sanoi isäntäni ikäänkuin vastaukseksi minun ajatuksilleni. "Ja kumminkin viihdymme täällä hyvin, vai kuinka, Beryl?"
„Das ist wahr“, sagte sie, doch klangen ihre Worte nicht sonderlich überzeugt.
"Kyllä, hyvin viihdymme", vastasi tyttö, mutta sanoilla ei ollut vakuuttavaa sointua.
„Ich hatte eine Schule“, sagte Stapleton. „Im Norden des Landes. Die Arbeit erschien einem Manne meines Temperaments mechanisch und uninteressant, aber der Vorzug, mit der Jugend umzugehen, diese jungen Seelen zu erziehen und sie mit den eigenen Idealen zu erfüllen bedeutete mir sehr viel. Doch das Schicksal meinte es nicht gut mit uns. Eine schlimme Epidemie brach in der Schule aus und drei der Jungen starben. Sie hat sich von dem Schlag nie mehr erholt und meine Gelder waren zum größten Teil unwiederbringlich verloren. Und wäre da nicht der Verlust des reizvollen Umgangs mit den Jungen, würde ich mich über mein eigenes Unglück freuen, denn für meine starken Neigungen zur Botanik und Zoologie fi nde ich hier ein unbegrenztes Tätigkeitsgebiet, und meine Schwester liebt die Natur ebenso sehr wie ich selbst. Sehen Sie, Dr. Watson, diesen ganzen Wortschwall hat ihr Gesichtsausdruck, mit welchem Sie das Moor von unserem Fenster aus betrachteten, verursacht.“
"Minä pidin ennen koulua maan pohjoisosassa", sanoi Stapleton. "Se työ oli minun luonteiselleni miehelle koneellista ja jokseenkin ikävää, mutta pidin suurena etuna saada elää nuorison joukossa ja auttaa heidän nuorien sielujensa muodostumista, kehittää heidän luonteitaan omani mukaiseksi ja antaa heille korkeita ihanteita. Se tehtävä oli minulle hyvin rakas. Mutta kohtalo ei meitä suosinut. Kouluun ilmestyi vaarallinen kulkutauti, ja pojista kuoli kolme. Siitä iskusta ei kouluni enää toipunut, ja sen häviössä menetin suuren osan pääomaani. Ellen kaipaisi poikia ja heidän iloista seuraansa, niin voisin kumminkin sanoa olevani hyvilläni omasta onnettomuudestani, sillä minun suurelle eläin- ja kasvitieteen harrastukselleni on täällä laaja työala, ja sisareni rakastaa luontoa yhtä paljon kuin minä. Ja tätä kaikkea saatte nyt kuulla, tohtori Watson, sen johdosta, mitä luin kasvoistanne katsellessanne ikkunastamme nummelle päin."
„Der Gedanke schoss mir sicherlich durch den Kopf, dass es hier ein wenig eintönig sein könnte – vielleicht weniger für Sie als für Ihre Schwester.“
"En voi kieltää todella ajatelleeni, että täällä voisi olla hieman yksitoikkoista asua -- ehkä ei teille niin paljon kuin sisarellenne."
„Nein, nein, ich fi nde es niemals eintönig“, sagte sie rasch.
"Ei, ei, niin ei minusta suinkaan ole", huomautti tämä.
„Wir haben Bücher, wir haben unsere Studien, und wir haben interessante Nachbarn. Dr. Mortimer ist auf seinem Fachgebiet ein höchst gebildeter Mann. Auch der bedauernswerte Sir Charles war ein bewundernswerter Freund. Wir kannten ihn gut und vermissen ihn mehr, als ich ausdrücken kann. Hielten Sie es für aufdringlich, wenn ich heute Nachmittag zu Sir Henry ginge und mich ihm vorstellte?“
"Meillä on huvittavia kirjoja, me lueskelemme, ja meillä on hauskoja naapureita. Tohtori Mortimer on alallaan oppinut mies. Sir Charles-vainaja oli myöskin hauska seuramies. Me tunsimme hänet hyvin ja kaipaamme häntä enemmän kuin saatan kuvailla. Luuletteko, että voitaisiin pitää tunkeilevana, jos iltapäivällä kävisin sir Henryn luona saadakseni tutustua häneen?"
„Ich bin sicher, er wäre entzückt.“
"Päinvastoin luulen, että hän suuresti ilahtuisi, jos sen tekisitte."
„Dann könnten Sie vielleicht erwähnen, dass ich vorhabe zu kommen. Wir könnten auf unsere bescheidene Art ihm das Leben vielleicht ein wenig erleichtern, bis er sich an die neue Umgebung gewöhnt hat. Kommen Sie herauf, Dr. Watson, und begutachten Sie meine Sammlung von Lepidoptera! Ich halte sie für die vollständigste im ganzen Südwesten von England. Wenn Sie sie angeschaut haben, wird das Mittagessen sicher fertig sein.“
"Tahdotteko sitten olla hyvä ja sanoa, että aion tulla. Yksinkertaisella tavallamme voisimme ehkä helpottaa hänen asumistaan täällä, kunnes hän oikein kotiutuu olosuhteisiin ja asiain tilaan. Tahtoisitteko te, tohtori Watson, tulla katsomaan perhoskokoelmaani? Luulen sen olevan täydellisimmän koko lounais-Englannissa. Kun olemme ehtineet käydä sen läpi, niin on kyllä ateriakin valmis."
Doch ich war bestrebt, zu meinem Schützling zurückzukehren. Die Trostlosigkeit des Moores, der Tod des unglücklichen Ponys, der unheimliche Laut in Zusammenhang mit der düsteren Legende der Baskervilles, all diese Dinge erfüllten mich mit Schwermut. Und um diese ganzen mehr oder weniger verschwommenen Eindrücke noch zu übertreffen erhielt ich diese deutliche und entschiedene Warnung von Miss Stapleton, die sie mir mit solch eindringlichem Ernst zukommen ließ, dass ich keinen Zweifel daran hatte, dass ein realer, schwer wiegender Grund dahinter stecken musste. Ich widerstand allen Aufforderungen, zum Essen zu bleiben, und machte mich sofort auf den Heimweg, den grasüberwucherten Weg entlang, auf welchem wir gekommen waren.
Mutta minä tahdoin päästä takasin sen miehen luo, jota minun oli seurallani suojeltava. Nummen synkkyys, hevosraukan kuolema, se aaveellinen ääni, joka oli asetettu yhteyteen kamalan sukutarinan kanssa -- kaikki tämä teki minut levottomaksi. Ja kaikkien näiden enemmän tai vähemmän epämääräisten vaikutelmien lisäksi olin saanut neiti Stapletonin selvän varotuksen, joka oli annettu niin ilmeisellä vakavuudella, että en voinut epäillä sillä olevan jonkun varman aiheen. Vastustin kaikkia yrityksiä saada minua viipymään, ja lähdin heti paluumatkalle samaa ruohoista polkua, jota olin tullutkin.
Anscheinend gab es jedoch für Kenner der Gegend eine Abkürzung, denn bevor ich die Straße erreichte, sah ich zu meinem Erstaunen Miss Stapleton auf einem Felsen am Wegrand sitzen. Ihr Gesicht war vor Anstrengung auf reizende Weise gerötet, und sie hielt sich ihre Seite mit der Hand.
Kumminkin täytyi löytyä joku oikotie, vaikka en sitä tuntenut, sillä ennenkuin olin ehtinyt maantielle, sain nähdä neiti Stapletonin istumassa suurella kivellä polun vieressä. Hänen poskillaan oli rasituksen tuottama helakka väri, ja hän painoi kättään kylkeensä.
„Ich bin den ganzen Weg gerannt, um Ihnen den Weg abzuschneiden, Dr. Watson“, sagte sie. „Ich hatte noch nicht mal die Zeit, meinen Hut aufzusetzen. Ich darf nicht lang bleiben, sonst wird mein Bruder nach mir suchen. Ich wollte nur sagen, wie Leid es mir tut, dass ich den dummen Fehler begangen habe, sie für Sir Henry zu halten. Bitte vergessen Sie, was ich gesagt habe, denn das hat alles nichts mit Ihnen zu tun.“
"Minä olen juossut minkä voin, ehtiäkseni teidän tiellenne, tohtori Watson", sanoi hän. "En joutanut edes panemaan hattua päähäni. Minä en voi kauan viipyä täällä, sillä silloin huomaa veljeni, että olen poissa. Tahdon vain sanoa, että valitan erehdystäni pitäessäni teitä sir Henrynä. Unohtakaa, jos voitte, mitä silloin sanoin, sillä se ei ensinkään koske teitä."
„Aber ich kann das nicht vergessen, Miss Stapleton“, sagte ich. „Ich bin Sir Henrys Freund und sein Wohlergehen liegt mir sehr am Herzen. Sagen Sie mir, warum sie so darauf bestehen, dass Sir Henry nach London zurückkehrt.“
"Mutta minä en voi sitä unohtaa, neiti Stapleton", sanoin minä. "Olen sir Henryn ystävä, ja hänen menestyksensä on minulle tärkeä. Sanokaa, miksi niin innokkaasti tahdoitte, että sir Henry ensi tilassa palaisi Lontooseen?"
„Die Laune einer Frau, Dr. Watson. Wenn Sie mich besser kennen, werden Sie verstehen, dass ich für meine Worte oder Taten nicht immer einen Grund angeben kann.“
"Se oli vain naisellinen mielijohde, tohtori Watson. Kun opitte tuntemaan minut paremmin, huomaatte kyllä, etten aina voi selittää syytä sanoihini tai tekoihini."
„Nein, nein, ich erinnere mich an die Erregung in Ihrer Stim92 me. Ich erinnere mich an den Blick ihrer Augen. Bitte sprechen Sie doch offen mit mir, Miss Stapleton. Seit ich angekommen bin, spüre ich überall um mich herum Schatten. Das Leben erscheint mir wie das große Moor von Grimpen mit kleinen grünen Flecken überall, in denen man versinken kann, ohne dass man einen Ausweg fi ndet. Sagen Sie mir doch, was Sie gemeint haben, und ich verspreche Ihnen, dass ich die Warnung an Sir Henry weitergeben werde.“
"Te ette minua eksytä. Minä muistan hyvin äänenne värähdyksen ja silmienne ilmeen. Minä pyydän teitä, neiti Stapleton, olemaan suora, sillä tulostani asti on kuin minua varjot ympäröisivät. Elämä on tullut samanlaiseksi kuin tuo Grimpenin suo vihreine täplineen, joihin voi upota, ellei joku neuvo tietä. Sanokaa nyt, mitä tarkoititte, ja minä lupaan viedä varotuksenne sir Henrylle."
Ein Ausdruck der Unschlüssigkeit stand einen Moment lang auf ihrem Gesicht, doch als sie mir antwortete, blickten ihre Augen wieder hart.
Epätietoisuuden ilme väikkyi hetken hänen kasvoillaan, mutta hänen katseensa oli jälleen tullut kovaksi, kun hän vastasi.
„Sie messen dem zu viel Gewicht bei, Dr. Watson“, sagte sie. „Mein Bruder und ich waren sehr schockiert durch den Tod von Sir Charles. Wir waren eng mit ihm befreundet, denn sein Lieblingsspaziergang führte ihn über das Moor in unser Haus. Der Fluch, der über seiner Familie hing, machte großen Eindruck auf ihn, und als sich die Tragödie ereignete, hatte ich das Gefühl, es müsse Ursachen für seine Ängste gegeben haben. Daher war ich bestürzt, als ich hörte, dass ein anderes Mitglied der Familie hier wohnen wolle, und glaubte, ihn vor den Gefahren warnen zu müssen, die auf ihn lauern. Das war alles.“
"Te liiottelette asiaa, tohtori Watson", sanoi hän. "Veljeäni ja minua liikutti suuresti sir Charlesin kuolema. Me tunsimme hänet hyvin, sillä hän käveli usein ja mielellään nummen yli meidän luoksemme. Tuo tarina sukua vainoovasta kirouksesta oli häneen syvästi vaikuttanut, ja kun tuo surkea tapaus sitten sattui, luulin minä, niinkuin lienee luonnollistakin, että jotain syytä ehkä sittenkin löytyi hänen pelolleen. Tulin senvuoksi levottomaksi, kun vielä yksi suvun jäsen aikoi asettua tänne; ja tunsin, että häntä pitäisi varottaa uhkaavasta vaarasta. Sitä minä tarkotin -- en mitään muuta."
„Aber was für Gefahren?“
"Mutta mikä tämä vaara sitten on?"
„Sie kennen die Geschichte des Hundes?“
"Tunnettehan te tarun koirasta?"
„Ich glaube nicht an solchen Unsinn.“
"Minä en usko sellaisia tuhmuuksia."
„Aber ich glaube daran. Wenn Sie Einfl uss auf Sir Henry haben, bringen Sie ihn weg von diesem Ort, der für seine Familie immer todbringend gewesen ist. Die Welt ist groß. Warum sollte er an einem so gefährlichen Ort leben?“
"Mutta minä uskon. Jos voitte jotain vaikuttaa sir Henryyn, niin taivuttakaa hänet lähtemään pois paikalta, joka on niin onneton hänen suvulleen. Maailma on suuri. Miksi hän asuisi siellä, missä on vaarallisinta?"
„Weil es ein gefährlicher Ort ist. Das ist der Charakter von Sir Henry. Ich fürchte, sofern Sie mir nicht eindeutigere Informationen geben können, wird es unmöglich sein, ihm zum Fortgehen zu bewegen.“
"Juuri senvuoksi, että sitä pidetään Vaarallisena. Sellainen on sir Henry, ja luulenpa, ettei häntä voi saada lähtemään täältä, ellette voi lähemmin määritellä varotustanne."
„Ich kann nichts Eindeutigeres sagen, da ich nichts Eindeutigeres weiß.“
"Minä en voi sitä lähemmin määritellä siitä yksinkertaisesta syystä, etten mitään varmaa tiedä."
„Ich möchte Ihnen noch eine Frage stellen, Miss Stapleton. Wenn Sie also, als Sie zuerst mit mir gesprochen haben, sonst nichts mitteilen wollten, warum wollten Sie dann nicht, dass Ihr Bruder hörte, worüber wir sprachen? Das war doch nichts, wogegen Ihr Bruder oder sonstwer irgendwelche Einwände haben könnte.“
"Vielä tahtoisin tehdä teille yhden kysymyksen, neiti Stapleton. Jos ensi kerran minun kanssani puhuessanne ette muuta tarkottanut, kuin nyt sanotte, niin miksi niin välttämättä tahdoitte, ettei veljenne saa sitä kuulla? Eihän varotuksessanne ole mitään, jota hän tai joku muu voisi moittia."
„Meinem Bruder ist sehr daran gelegen, dass Baskerville Hall bewohnt wird, denn seiner Meinung nach ist das gut für die Leute im Moor. Er wäre sehr verärgert, wenn er wüsste, dass ich etwas gesagt habe, das Sir Henry zum Abreisen veranlassen könnte. Aber ich habe meine Pfl icht getan und werde weiter nichts mehr sagen. Ich muss zurück oder er wird mich suchen und im Verdacht haben, ich hätte mit Ihnen gesprochen. Auf Wiedersehen!“ Sie drehte sich um und war innerhalb weniger Minuten zwischen den umherliegenden Findlingen verschwunden, während ich, erfüllt von vagen Ängsten, meinen Weg nach Baskerville Hall fortsetzte.
"Veljeni pitää hyvin tärkeänä, että tilan omistaja asettuu siihen asumaan, sillä hänen mielestään sillä on suuri merkitys nummella asuville köyhille. Hän suuttuisi, jos saisi tietää minun sanoneen jotain, joka voisi saada sir Henryn lähtemään täältä. Mutta nyt olen tehnyt velvollisuuteni, enkä aio enempää sanoa. Minun täytyy kiiruhtaa kotiin, sillä muuten hän minua kaipaa ja epäilee minun tavanneen teidät. Hyvästi!" Hän lähti ja oli muutaman silmänräpäyksen kuluttua kadonnut kallioitten taa, samalla kun minä, mieli täynnä levottomuutta ja pelkoa, jatkoin matkaani Baskerville Halliin.