Marraskuun loppupuoli oli käsissä, ja Holmes ja minä istuimme eräänä koleana ja sumuisena iltana leiskuvan tulen ääressä arkihuoneessamme Baker Streetin varrella. Ystäväni oli iloisella mielellä, sillä sarja tärkeitä ja monimutkaisia tutkimuksia oli johtanut hyvään päätökseen, ja minä pidin senvuoksi tilaisuutta sopivana ottaakseni puheeksi Baskerville-jutun yksityiskohdat. Olin kärsivällisesti odottanut sopivaa hetkeä sitä varten, sillä tiesin, ettei hän koskaan tahtonut sekottaa yhteen eri tehtäviä, ja että menneisyyden muistot eivät koskaan saaneet siirtää hänen selvää, johdonmukaista järkeään pois käsillä olevasta työstä. -- Sir Henry ja tohtori Mortimer olivat Lontoossa, lähdössä sille pitkälle matkalle, jonka tarkoituksena oli saattaa edellisen vaivautunut hermosto entiselleen. He olivat iltapäivällä käyneet luonamme, ja tämä keskusteluaine oli senvuoksi itsestään tarjolla.
Es war Ende November und Holmes und ich saßen an einem rauen und nebligen Abend vor einem lodernden Kaminfeuer in unserem Wohnzimmer in der Baker Street. Seit dem tragischen Ausgang unseres Besuchs in Devonshire war er mit zwei Fällen höchster Bedeutung beschäftigt gewesen; im ersten hatte er das abscheuliche Betragen von Colonel Upwood in Verbindung mit dem berühmten Spielkartenskandal des Nonpareil-Clubs enthüllt, im zweiten hatte er die unglückliche Madame Montpensier vor der Mordanklage gerettet, die ihr in Zusammenhang mit dem Tod ihrer Stieftochter, Mademoiselle Carere, drohte, jener jungen Dame, die, wie sich jeder erinnert, sechs Monate später wohlauf und verheiratet in New York aufgefunden wurde. Mein Freund war so guter Laune auf Grund des Erfolges in dieser Reihe so schwieriger und wichtiger Fälle, dass es mir möglich war, ihn dazu zu bringen, mit mir über Einzelheiten des Baskerville-Falls zu reden. Geduldig hatte ich auf diese Gelegenheit gewartet, denn ich wusste, dass er es niemals zuließ, dass sich Fälle überlappten und sein klarer und logischer Geist von seiner gegenwärtigen Arbeit abgelenkt würde, um sich vergangener Fälle zu erinnern. Gerade befanden Sir Henry und Dr. Mortimer sich in London, um zu der langen Reise aufzubrechen, die zur Wiederherstellung von Sir Henrys angegriffenen Nerven geplant war. Sie hatten uns am selben Nachmittag aufgesucht, so dass es nur natürlich war, über das Thema erneut zu debattieren.
"Koko asian kulku", sanoi Holmes, "oli niinkutsutun Stapletonin kannalta yksinkertanen ja johdonmukainen, vaikka se meistä tuntui kovin sekavalta, me kun aluksi emme tienneet hänen syitään ja vain osittain saimme selkoa eri seikoista. Olen kaksi kertaa ollut tilaisuudessa keskustelemaan rouva Stapletonin kanssa, ja koko asia on minusta nyt niin täydelleen selvillä, etten huomaa siinä mitään hämärää. Kirjaimelta B löydät minun asialuettelostani muutamia muistiinpanoja tästä tapauksesta."
„Der ganze Ablauf der Ereignisse, vom Standpunkt des Mannes aus betrachtet, der sich Stapleton nannte, war einfach und geradlinig, obwohl uns, die wir anfangs das Motiv seiner Handlungen nicht kannten und die Fakten nur Stück für Stück erfuhren, alles äußerst verwickelt schien. Ich hatte den Vorteil zweier Unterhaltungen mit Mrs. Stapleton, und der ganze Fall ist nunmehr so vollständig aufgeklärt, dass ich mir keines Umstands bewusst bin, der für uns ein Rätsel geblieben ist. Du wirst ein paar Notizen zu dem Fall unter dem Buchstaben B in meinen Unterlagen fi nden.“
"Etkö tahtoisi ulkomuistista esittää minulle yleiskatsausta tapahtumain kulkuun?"
„Vielleicht möchtest du mir freundlicherweise einen Überblick über die Ereignisse aus dem Gedächtnis geben.“
"Kyllä, kernaasti, mutta en saata mennä takaamaan sitä, etten unohda mitään. Hengen keskittymisellä nykyhetken tehtävään on ihmeellinen kyky haihduttaa muistista menneitä asioita. Mitä Baskervillen koiraan tulee, niin koetan, mikäli voin, esittää yksityisseikkojen kehitystä, ja sinä saat tehdä kysymyksiä, jos minä unohdan jotain.
„Sicher, doch ich kann nicht garantieren, dass ich alle Tatsachen im Kopf habe. Intensive geistige Konzentration führt seltsamerweise dazu, dass Vergangenes aus dem Gedächtnis gelöscht wird. Ein Anwalt, der alle Fakten eines bestimmten Falles im Kopf hat und mit Sachverständigen darüber diskutieren kann, wird feststellen, dass er nach einer oder zwei Wochen Verhandlungen über einen anderen Fall den vorigen wieder vergessen hat. So ersetzt auch jeder meiner Fälle vollständig den vorhergehenden, und Mademoiselle Carere hat meine Erinnerung an Baskerville Hall getrübt. Morgen kann ein anderes Problem meine Aufmerksamkeit fesseln und seinerseits die hübsche französische Dame und den widerwärtigen Upwood verdrängen. Doch was den Fall jenes Hundes anbelangt, so will ich dir die Ereignisse so gut ich kann schildern, und du wirst einspringen, wenn ich etwas vergessen habe.“
"Minun tutkimukseni ovat täysin pätevästi näyttäneet tuon vanhan muotokuvan todistuksen oikeaksi, että nimittäin tuo mies oli Baskerville. Hän oli sen Rodger Baskervillen, sir Charlesin nuoremman veljen poika, joka turmeltuaan maineensa karkasi Amerikaan ja jonka sanottiin kuolleen siellä naimattomana. Hän oli kumminkin naimisissa ja hänellä oli yksi ainoa lapsi, juuri tämä mies, jolla todella on oikeus isänsä nimeen. Naituaan Beryl Garcian, erään kaunottaren Costa Ricasta, ja sitten kavallettuaan melkoisen summan yleisiä varoja, muutti hän nimensä Vandeleuriksi ja pakeni Englantiin, perustaen koulun Yorkshiren itäosaan. Tähän toimeen joutui hän siten, että hän kotimatkalla oli tehnyt tuttavuutta erään keuhkotautisen yksityisopettajan kanssa, jonka kunnollisuutta hän käytti hyväkseen saadakseen yrityksensä onnistumaan. Tämä opettaja, nimeltään Fraser, kumminkin kuoli, ja koulu, joka oli alkanut hyvin, vaipui vähitellen alaspäin kunnes joutui tykkänään huonoon maineeseen. Vandeleurit huomasivat sopivaksi muuttaa nimensä Stapletoniksi, ja sitten siirtyi tuo mies jäljellä olevine omaisuuksineen, tulevaisuuden tuumineen ja hyönteistieteen harrastuksineen eteläiseen Englantiin. British Museumista on minulle ilmotettu, että hän oli auktoriteetti alallaan, ja että nimi Vandeleur liittyy muutamaan koiperhoseen, jonka hän Yorkshiressä ollessaan ensimmäiseksi kuvaili.
„Meine Untersuchungen ergaben zweifelsfrei, dass das Familienporträt nicht getäuscht hat und dieser Kerl wirklich ein Baskerville war. Es handelte sich um einen Sohn von Rodger Baskerville, dem jüngeren Bruder von Sir Charles, der einen schlechten Ruf hatte und sich nach Südamerika absetzte, wo er unverheiratet gestorben sein soll. Tatsächlich hatte er jedoch geheiratet und einen Sohn, unseren Mann, dessen wirklicher Name genau wie der seines Vaters lautete. Er heiratete Beryl Garcia, eine der Schönheiten von Costa Rica, und nachdem er eine beträchtliche Summe öffentlicher Gelder veruntreut hatte, änderte er seinen Namen in Vandeleur und fl oh nach England, wo er im Osten von Yorkshire eine Schule gründete. Der Grund für diese besondere Berufswahl lag darin, dass er auf der Heimreise die Bekanntschaft eines schwindsüchtigen Lehrers gemacht und die Fähigkeiten dieses Mannes dazu genutzt hatte, um sein Unternehmen zum Erfolgt zu führen. Fraser, der Lehrer, starb jedoch bald, und die Schule, die anfangs gut lief, sank tiefer und tiefer, so dass die Vandeleurs es angebracht fanden, ihren Namen in Stapleton zu ändern. Dann brachte er die Reste seines Vermögens, seine Zukunftspläne und sein Interesse an Insektenkunde in den Süden von England. Im Britischen Museum habe ich erfahren, dass er eine anerkannte Autorität auf diesem Gebiet war und der Name Vandeleur für immer mit einem Falter verbunden bleiben wird, den er während seiner Zeit in Yorkshire als erster beschrieben hat.“
"Nyt tulemme siihen jaksoon hänen elämässään, joka on vetänyt puoleensa meidän erikoisen huomiomme. Hän oli epäilemättä ottanut selville, että vain kahden miehen henki esti häntä saamasta haltuunsa suuriarvoista perintötilaa. Muuttaessaan Devonshireen olivat hänen aikeensa luultavasti vielä hyvin häilyviä, mutta hänellä oli kumminkin jo silloin pahaa mielessä, se käy siitä selville, että hän antoi vaimonsa käydä sisarestaan. Hänessä oli jo silloin syntynyt ajatus käyttää tätä syöttinänsä, vaikka hänellä ehkä ei vielä ollut selvillä, kuinka järjestäisi suunnitelmansa yksityiskohdat. Hän oli päättänyt saada haltuunsa tilan, ja sitä varten oli hän valmis käyttämään mitä välikappaletta tahansa ja antautumaan mihin vaaraan tahansa. Ensimmäinen toimenpide oli asettua asumaan niin lähelle sukutilaa kuin mahdollista, ja toinen pyrkiä sir Charles Baskervillen ja naapurien ystävyyteen.
„Nun kommen wir zu jenem Teil seines Lebens, der für uns von Interesse war. Offenbar hatte der Bursche Nachforschungen angestellt und herausgefunden, dass zwischen ihm und einem beträchtlichen Erbe nur zwei Leben standen. Ich vermute, dass seine Pläne nicht sonderlich ausgefeilt waren, als er nach Devonshire zog, doch dass er von Anfang an Böses vorhatte, ist aus dem Umstand zu ersehen, dass er seine Frau als seine Schwester ausgab. Die Idee, sie als Köder zu benutzen, stand ihm schon klar vor Augen, auch wenn er sich über die Einzelheiten seines Vorhabens noch nicht sicher gewesen sein mag. Am Ende wollte er jedenfalls Baskerville Hall erben und war bereit, alles dafür zu tun und jedes Risiko einzugehen. Sein erster Schritt war, sich dem Haus seiner Vorfahren so nahe wie möglich niederzulassen, der zweite, sich mit den Nachbarn und mit Sir Charles anzufreunden.“
"Sir Charles kertoi itse hänelle jutun kummituskoirasta ja valmisti siten kuolemaansa. Stapleton -- kutsun häntä vielä sillä nimellä -- tiesi, että vanhusta vaivasi sydänvika ja että ankara mielenliikutus voisi surmata hänet. Sen oli hän kuullut tohtori Mortimerilta. Hän oli myöskin kuullut, että sir Charles oli taikauskoinen ja että tuo vanha kauhea taru oli hänen mieleensä syvästi juurtunut. Hän oli kekseliäs mies, ja pian löysi hän keinon saattaa sir Carles pois tieltään, ilman että helposti voitaisiin saada varsinainen murhaaja ilmi.
„Der Baronet selbst hat ihm von dem Familiengespenst erzählt und so seine eigene Todesart vorbereitet. Stapleton, wie ich ihn weiterhin nennen möchte, wusste von dem schwachen Herzen des alten Mannes und dass ein Schock ihn töten könnte. So viel hatte er von Dr. Mortimer erfahren. Außerdem hörte er, dass Sir Charles abergläubisch sei und diese Legende sehr ernst nehme. Sein erfi nderisches Hirn entwickelte umgehend eine Idee, wie der Baronet getötet werden und es doch kaum möglich sein könnte, dem wahren Mörder die Schuld nachzu208 weisen.“
"Kun aate siten oli löydetty, pani hän sen toimeen suurella kavaluudella. Tavallinen roisto olisi tyytynyt käyttämään mitä vihaista koiraa tahansa. Pirullisen ulkomuodon antaminen eläimelle keinotekoisesti oli nerokas keksintö. Koiran osti hän Lontoosta Ross & Manglesilta, Fulham Roadin varrelta. Se oli väkevin ja hurjin, mitä heillä oli. Pohjoisrataa pitkin toi hän sen Devonshireen ja teki pitkän vaelluksen nummen yli saadakseen sen kotiin huomiota herättämättä. Hyönteisiä etsiessään oli hän jo aikaisemmin löytänyt tien Grimpenin suon yli ja siten löytänyt eläimelle varman kätköpaikan. Sinne hän sen sitoi ja vartosi aikaa.
„Nachdem ihm also diese Idee gekommen war, führte er sie mit beträchtlicher Raffi nesse aus. Ein gewöhnlicher Verbrecher hätte sich mit einem wilden Hund begnügt. Dass er mit künstlichen Mitteln ein diabolisches Geschöpf aus ihm machte, war einer von Stapletons Geniestreichen. Den Hund kaufte er in London bei Ross und Mangles, der Tierhandlung in der Fulham Road. Es war der stärkste und wildeste, den sie hatten. Er brachte ihn mit der Nord-Devon-Linie hinunter und lief eine große Strecke über das Moor, um ihn ohne Aufsehen zu sich zu bringen. Wie man in das Grimpener Moor gelangt, hatte er schon bei seinen Insektenjagden gelernt, und so hatte er auch ein sicheres Versteck für den Hund gefunden. Dort kettete er ihn an und wartete auf eine Gelegenheit.
"Mutta tilaisuutta ei heti tullutkaan. Vanhusta ei saatu lähtemään kotoaan pimeän tultua. Useita kertoja hiipi Stapleton turhaan koirineen nummella. Näillä hänen retkillään sattui niin, että talonpojat saivat nähdä hänet, tai oikeammin hänen apurinsa, joten taru helvetinkoirasta sai uutta vauhtia. Hän oli toivonut voivansa saada vaimonsa houkuttelemaan vanhusta turmioon, mutta siinä asiassa tämä aivan odottamatta pysyikin itsenäisenä. Pakottaa ei häntä voitu siihen uhkauksilla eikä lyönneillä. Hän kieltäytyi asiaan ryhtymästä, ja jonkun aikaa oli Stapleton neuvottomana.
„Doch das dauerte eine Weile. Der alte Herr war nachts nicht aus seinem Haus zu locken. Mehrmals lauerte ihm Stapleton mit dem Hund erfolglos auf. Während dieser fruchtlosen Ausfl üge wurde er, oder besser gesagt, sein Verbündeter von Bauern gesehen, so dass die Legende des Höllenhundes neue Nahrung bekam. Er hatte gehofft, dass seine Frau Sir Charles in den Untergang locken könnte, doch hier erwies sie sich als ausgesprochen eigenwillig. Sie war nicht bereit, Sir Charles zu einer sentimentalen Bindung zu verführen, die ihn seinem Feind ausliefern würde. Drohungen und, ich bedauere das sagen zu müssen, selbst Schläge konnten sie nicht umstimmen. Sie wollte damit nichts zu tun haben, und ausnahmsweise befand sich Stapleton in einer Sackgasse.“
"Hän selvisi vaikeuksistaan kumminkin sen kautta, että sir Charles, joka oli alkanut tuntea ystävyyttä häntä kohtaan, käytti häntä välikappaleenaan onnettoman Laura Lyonsin auttamisessa. Teeskentelemällä olevansa naimaton, sai hän vaikutusvaltaa tuohon naiseen, ja antoi hänen ymmärtää aikovansa naida hänet, jos hän saisi avioeron miehestään. Hänen aikeitaan joudutti se seikka, että sir Charles tohtori Mortimerin neuvosta aikoi lähteä matkoille. Hän oli olevinaan samaa mieltä tohtorin kanssa, mutta oli samalla pakotettu ryhtymään heti toimeen, jos mieli estää uhria pääsemästä pakoon. Hän houkutteli senvuoksi rouva Laura Lyonsin kirjottamaan vanhukselle ja pyytämään yhtymystä hänen kanssaan iltaa ennen tämän matkaa Lontooseen. Viekkaalla keksinnöllä esti hän kumminkin rouva Lyonsin saapumasta sovitulle paikalle ja hankki siten itselleen tarvitsemansa tilaisuuden.
„Jedoch fand er durch Zufall einen Weg aus seinen Schwierigkeiten. Sir Charles, der sich mit ihm angefreundet hatte, übertrug ihm die Verantwortung für die Hilfe im Fall jener unglücklichen Mrs. Laura Lyons. Indem er sich ihr gegenüber als unverheiratet ausgab, gewann er vollständigen Einfl uss auf sie und ließ sie glauben, er werde sie heiraten, sobald sie die Scheidung von ihrem Mann erlangte. Sein Plan musste abrupt in die Tat umgesetzt werden, als er erfuhr, dass Sir Charles auf Anraten von Dr. Mortimer, dessen Meinung er selbst zu teilen vorgab, Baskerville Hall verlassen würde. Er musste sofort handeln, oder sein Opfer würde sich außerhalb seines Machtbereichs befi nden. Daher setzte er Mrs. Lyons unter Druck, diesen Brief zu schreiben, in welchem sie den alten Mann anfl ehte, sich vor seiner Abreise nach London mit ihr zu treffen. Dann hielt er sie mit einer raffi nierten Ausrede davon ab, die Verabredung einzuhalten, und hatte so die Gelegenheit, auf die er gewartet hatte.“
"Kun hän illalla ajoi takasin Coombe Traceysta, ehti hän töintuskin noutaa koiran, voidella sitä fosforiseoksellaan ja viedä veräjän luo, jossa hän syystä otaksui vanhuksen seisovan odottamassa. Koira hyppäsi isäntänsä yllyttämänä veräjän yli ja lähti ajamaan takaa sir Charles raukkaa, joka huutaen pakeni pitkin kuusikujaa. Mahtoi olla kamala näky tuossa peitetyssä kujassa, kun suuri, musta peto leimuavine kitoineen ja hehkuvine silmineen syöksyi uhrinsa jälkeen. Ehdittyään kujan loppupäähän kaatui vanhus maahan sydänvikansa ja kauhun tappamana. Koira oli pysytellyt tien ruohoisella reunalla sir Charlesin juostessa keskellä tietä, joten ainoastaan ihmisen jälkiä oli nähtävänä. Kun mies oli kaatunut, oli koira kyllä tullut hänen luokseen ja haistellut häntä, mutta kääntynyt takasin huomatessaan hänet kuolleeksi. Siten olivat syntyneet nuo tohtori Mortimerin näkemät jäljet. Stapleton vei koiran takasin Grimpenin suolle, ja kuolemantapaus jäi salaperäisyyteen, joka hämmensi viranomaiset, teki koko seudun levottomaksi ja lopuksi saattoi asian meidän haltuumme.
„Als er am Abend von Coombe Tracey zurückfuhr, hatte er Zeit genug, seinen Hund zu holen, ihn mit der teufl ischen Farbe zu bemalen und das Untier zu der Pforte zu bringen, an welcher er Sir Charles vermutete. Der von seinem Herrn aufgehetzte Hund sprang über das Tor und jagte dem unglücklichen Baronet nach, der die Taxusallee hinunter fl oh. Es muss wirklich schrecklich gewesen sein, diese riesige schwarze Kreatur mit ihren fl ammenden Lefzen und glühenden Augen in diesem düsteren Tunnel hinter sich her jagen zu sehen. Am Ende der Allee brach Sir Charles aus Angst und wegen seines Herzleidens tot zusammen. Der Hund hatte sich auf dem grasbewachsenen Rand gehalten, während der Baronet den Weg entlang gerannt war, so dass außer den Spuren von Sir Charles keine anderen zu sehen waren. Wahrscheinlich hat sich die Bestie dem still daliegenden Toten genähert, um ihn zu beschnüffeln, doch da er sich nicht mehr rührte, wandte sie sich von ihm ab. Dabei hat sie wohl die Abdrücke hinterlassen, die von Dr. Mortimer entdeckt wurden. Der Hund wurde zurückgerufen und zu seinem Unterschlupf im Grimpener Moor gebracht, und ein Rätsel blieb zurück, das die Behörden verblüffte, die Landbevölkerung in Angst versetzte und schließlich den Fall zu unserer Kenntnis brachte.“
"Tämä olkoon sanottu sir Charlesin kuoleman johdosta. Siinä toimineen pirullisen kavaluuden ymmärrät hyvin; olihan mahdotonta muodostaa syytöstä varsinaista murhaajaa vastaan. Hänen ainoa rikostoverinsa ei voinut todistaa häntä vastaan, ja yrityksen omituisuus ja salaperäinen kamaluus teki sen vielä vaikuttavammaksi. Molemmat asiaan sekaantuneet naiset, sekä rouva Stapleton että rouva Laura Lyons, epäilivät suuresti Stapletonia. Rouva Stapleton tiesi hänellä olevan pahoja aikeita vanhusta vastaan, ja koiran olemassa olon tiesi hän myöskin. Rouva Lyons ei näistä mitään tiennyt, mutta häneen oli tehnyt omituisen vaikutuksen se, että kuolemantapaus sattui juuri tuolla yhtymystä varten sovitulla hetkellä, jota ei tuntenut kukaan muu kuin Stapleton. Molempiin oli hänellä kumminkin vaikutusvaltaa, eikä hänen tarvinnut heiltä mitään pelätä. Hänen yrityksensä edellinen puoli oli onnistunut hyvin, mutta vaikeampi puoli oli jäljellä.
„So viel zum Tod von Sir Charles Baskerville. Du nimmst die teufl ische Gerissenheit wahr, denn es ist wirklich so gut wie unmöglich, dem wahren Mörder daraus einen Strick zu drehen. Der einzige Komplize, den er hatte, konnte niemals gegen ihn aussagen, und die groteske und unglaubliche Art des Plans machte ihn nur um so wirksamer. Beide der in den Fall verwickelten Frauen, Mrs. Stapleton und Mrs. Lyons, hatten einen starken Verdacht gegen Stapleton. Mrs. Stapleton wusste von seinen Absichten gegen den alten Mann und auch von der Existenz des Hundes. Mrs. Lyons hatte zwar von beidem keine Ahnung, aber ihr war klar, dass Sir Charles zur Zeit der nicht abgesagten Verabredung starb, die ansonsten nur Mr. Stapleton bekannt war. Doch standen beide Frauen unter seinem Einfl uss und er hatte von ihnen nichts zu befürchten. Die erste Hälfte der Aufgabe war vollbracht, aber der schwierigere Teil lag noch vor ihm.“
"On mahdollista ettei Stapleton aluksi tiennyt mitään Kanadassa elävästä perillisestä. Pian hän kumminkin olisi saanut siitä tiedon ystävältään tohtori Mortimerilta, joka myöskin ilmoitti hänelle kaikki, mikä koski Henry Baskervillen tuloa. Stapletonin ensi ajatus oli, että tuon nuoren Kanadasta tulevan muukalaisen ehkä voisi surmata Lontoossa ennenkuin hän tulikaan Devonshireen. Hän epäili vaimoaan siitä saakka, kun tämä oli kieltäytynyt virittämästä ansaa sir Charlesille, eikä uskaltanut poistua hänen luotaan pitkäksi aikaa peläten menettävänsä vaikutusvaltansa häneen. Siitä syystä otti hän hänet mukaansa Lontooseen. Sain sittemmin selville, että he asuivat Mexboroughin yksityishotellissa Craven Streetin varrella, jossa asiamieheni myöskin kävi koettaessaan hakea tuota sanomalehteä. Siellä piti hän vaimoaan teljettynä erääseen huoneeseen seuratessaan itse tekoparralla varustettuna tohtori Mortimeria Baker Streetille ja sitten asemalle sekä Northumberlandin hotelliin. Hänen vaimollaan oli aavistus hänen aikeistaan, mutta lyöntien ja pahoinpitelyn häneen istuttama pelko oli niin suuri, ettei hän uskaltanut itse kirjoittamallaan kirjeellä varoittaa sitä henkilöä, jonka tiesi olevan vaarassa. Jos kirje nimittäin olisi joutunut Stapletonin käsiin, olisi hänen oma henkensä ollut vaarassa. Lopuksi hän, kuten tiedämme, keksi sen keinon, että leikkasi irti painettuja sanoja ja kyhäsi niistä tuon varotuksen. Osoitteen piirsi hän vääristetyllä käsialalla. Kirje tuli perille ja antoi sir Henrylle ensimmäisen aavistuksen uhkaavasta vaarasta.
„Möglicherweise wusste Stapleton nichts von der Existenz eines Erben in Kanada. Auf jeden Fall hat er davon sehr bald durch seinen Freund Dr. Mortimer erfahren, und dieser hat ihm auch alle Einzelheiten über die Ankunft von Henry Baskerville erzählt. Stapletons erster Plan war, diesen jungen Fremden aus Kanada vielleicht schon in London umzubringen, bevor er überhaupt erst nach Devonshire fuhr. Seit seine Frau sich geweigert hatte, Sir Charles eine Falle zu stellen, misstraute er ihr, und deshalb wagte er es nicht, sie lange allein zu lassen aus Angst, er könne seinen Einfl uss auf sie verlieren. Daher nahm er sie mit nach London. Ich habe herausgefunden, dass sie im Mexborough Private Hotel in der Craven Street wohnten, eines der Hotels, die Cartwright auf der Suche nach der Seite der Times durchforstete. Er schloss seine Frau in ihr Zimmer ein, während er, mit einem Bart verkleidet, Dr. Mortimer in die Baker Street folgte und später zum Bahnhof und ins Northumberland Hotel. Zwar hatte seine Frau eine Ahnung von seinen Plänen, doch fürchtete sie ihren Mann so sehr – diese Furcht war wegen seiner brutalen Misshandlungen wohl begründet –, dass sie es nicht wagte, Sir Henry vor den Gefahren, von denen sie wusste, zu warnen. Sie wäre ihres eigenen Lebens nicht mehr sicher gewesen, sollte dieser Brief Stapleton in die Hände fallen. So verfi el sie auf die Idee, die Wörter, wie wir wissen, aus der Zeitung auszuschneiden und die Adresse mit verstellter Schrift zu schreiben. Der Brief erreichte den Baronet und war die erste Warnung vor der Gefahr, die ihn erwartete.“
"Stapletonille oli tärkeää saada haltuunsa joku sir Henrylle kuuluva pukine, voidakseen sillä yllyttää koiraa hänen jäljilleen, jos se tulisi tarpeelliseksi. Kuvaavalla nopeudella ja rohkeudella ryhtyi hän toimeen ja lahjoi harjaajan tai siivoojattaren tekemään mitä hän tahtoi. Ensiksi sattui hän kumminkin saamaan uuden saappaan, jota ei voitu käyttää hänen tarkoitukseensa. Hän lähetti sen takaisin ja hankki toisen -- seikka, joka minulle oli hyvin tärkeä, sillä se todisti, että todella oli kysymys oikeasta koirasta, muuten kun ei voinut selittää tätä uuden saappaan halveksimista ja halua saada vanha ja käytetty. Kuta järjettömämmältä ja hullummalta joku seikka näyttää, sitä huolellisemmin on se tutkittava, ja juuri se, joka näyttää tekevän jonkun asian sekavammaksi, tuottaakin tarkoin tutkittuna ja johdonmukaisesti punnittuna usein siihen selvyyttä.
„Es war natürlich wesentlich für Stapleton, einen persönlichen Gegenstand von Sir Henry zu ergattern, um den Hund, sofern er ihn benutzen wollte, auf dessen Fährte setzen zu können. Mit für ihn charakteristischer Promptheit und Kühnheit setzte er dies in die Tat um, und wir können davon ausgehen, dass er dazu den Schuhputzer des Hotels oder das Zimmermädchen bestochen hat. Zufällig war jedoch der erste Schuh, den er erhielt, ein noch ungetragener und daher für seine Zwecke wertloser. Daher ließ er ihn zurückbringen und einen anderen entwenden – ein sehr lehrreicher Zwischenfall, denn er bewies meinem Verstand einwandfrei, dass wir es mit einem richtigen Hund zu tun hatten, denn es konnte keine andere Erklärung dafür geben, dass ein alter und kein ungetragener Schuh benötigt wurde. Je ungewöhnlicher und grotesker ein Vorfall ist, um so sorgfältiger muss er analysiert werden, und gerade der Punkt, der einen Fall scheinbar kompliziert werden lässt, ist, wenn er genau und wissenschaftlich untersucht wird, meist derjenige, der den Fall aufklärt.“
"Sitten on huomattava ystäviemme käynti luonamme seuraavana päivänä, jolloin Stapleton heitä jonkun matkan päässä vakoili vaunuissaan. Se seikka, että hän tunsi minun asuntoni ja ulkomuotoni, osoittaa hänen rikollisen uransa ulottuvan pitemmällekin kuin tähän Baskerville-juttuun. On huomattava, että viimeisten kolmen vuoden kuluessa on maan länsiosassa tapahtunut neljä suurempaa murtovarkautta, ilman että varasta on saatu kiinni. Viimeinen näistä tapahtui toukokuussa Folkestone Courtissa ja on huomattava siitä, että siinä ammuttiin kylmäverisesti kuoliaaksi muuan pieni poika, joka tapasi naamiolla varustetun rosvon työssä. Minä olen varma, että Stapleton tällä tavoin kartutti vähiä tulojaan, ja että hän vuosikausia on ollut julma ja vaarallinen mies.
„Am nächsten Morgen besuchten uns unsere Freunde, beschattet von Stapleton in der Droschke. Nach seiner Kenntnis unserer Wohnung und meiner Erscheinung sowie von seinem gesamten Verhalten her neige ich zu der Ansicht, dass Stapletons Karriere als Verbrecher sich nicht auf die Baskerville- Affäre beschränkt. Es fällt auf, dass während der letzten drei Jahre vier erwähnenswerte Einbrüche im Westen getätigt wurden, bei welchen niemals ein Schuldiger verhaftet worden ist. Der letzte davon, in Folkestone Court im Mai, ist durch die Kaltblütigkeit aufgefallen, mit welcher der junge Diener, der den maskierten, allein arbeitenden Einbrecher überrascht hat, erschossen wurde. Ich habe keinerlei Zweifel, dass Stapleton auf diese Weise seine schwindenden fi nanziellen Mittel aufstockte und schon seit vielen Jahren ein gefährlicher und zu allem fähiger Mann ist.“
"Näimme esimerkin hänen oveluudestaan silloin, kun hän onnistui pakenemaan meiltä tuona aamuna, ja myöskin hänen rohkeudestaan, kun hän ajurin kautta lähetti minulle oman nimeni. Siitä hetkestä ymmärsi hän, että minä olin Lontoossa hänen vastassaan ja että hänellä siis ei ollut paljon toivoa menestyksestä siellä. Hän palasi takasin Dartmooriin ja odotti sir Henryn tuloa."
„Ein Beispiel für seine Geistesgegenwart hat er uns an jenem Morgen geliefert, als er uns so erfolgreich entkommen ist und die Kühnheit besaß, mir meinen eigenen Namen durch den Kutscher zu senden. Von jenem Augenblick an war ihm klar, dass ich den Fall in London übernommen hatte und es daher für ihn dort keine Gelegenheit zu handeln gab. Daher kehrte er nach Dartmoor zurück, um auf die Ankunft des Baronets zu warten.“
"Odota vähän!" sanoin minä. "Olet tosin aivan oikein kuvaillut tapausten menoa, mutta yksi kohta näyttää minusta hämärältä. Kuinka kävi koiran, kun sen omistaja oli Lontoossa?"
„Einen Moment“, unterbrach ich ihn. „Du hast zweifellos die Reihenfolge der Ereignisse richtig beschrieben, aber einen Punkt hast du nicht erklärt. Was wurde aus dem Hund, während sein Herr in London weilte?“
"Minä olen myöskin ajatellut sitä asiaa, ja se onkin tärkeä. On aivan varmaa, että Stapletonilla oli joku uskottu, vaikkakin hän tuskin antautui tämän valtaan ilmottamalla kaikkia aikeitansa. Merripit Housessa oli muuan Anthony niminen vanha palvelija. Hän on ollut tekemisissä Stapletonien kanssa monia vuosia, vieläpä opettaja-ajalta saakka, niin että hänen täytyi tietää isäntäväkensä olevan avioparin. Tämä palvelija on kadonnut ja karannut maasta. On huomattava, että nimi Anthony on harvinainen Englannissa, jota vastoin nimi Antonio on jokseenkin tavallinen kaikissa espanjalaisissa tai espanjalais-amerikalaisissa kaupungeissa. Samoin kuin rouva Stapleton, puhui tämä mieskin hyvin englantia, mutta pehmeällä murteella. Minä olen omin silmin nähnyt hänen menevän Grimpenin suon yli Stapletonin viitottamaa polkua, ja senvuoksi on hyvin todennäköstä, että hän juuri isännän ollessa poissa hoiti koiraa, vaikkakaan hän ehkä ei tiennyt, mihin tarkoitukseen sitä käytettiin.
„Dieser Frage habe ich einige Aufmerksamkeit gewidmet und er ist ohne Zweifel von Bedeutung. Es steht außer Frage, dass Stapleton einen Vertrauten gehabt haben musste, obwohl es nicht wahrscheinlich ist, dass er ihn je vollständig in seine Pläne eingeweiht hat. Es gab in Merripit House einen alten Diener namens Anthony. Seine Verbindung zu den Stapletons kann mehrere Jahre lang zurückverfolgt werden bis zu den Tagen, als er Schulleiter war, so dass dieser gewusst haben muss, dass die beiden in Wirklichkeit Mann und Frau waren. Dieser Mann ist verschwunden und hat wohl das Land verlassen. Anthony ist in England kein sehr verbreiteter Name, wohingegen Antonio in spanischen und spanisch-amerikanischen Ländern sehr geläufi g ist. Wie Mrs. Stapleton sprach auch dieser Mann gut englisch, wenn auch mit einem seltsam lispelnden Akzent. Ich habe ihn selbst beobachtet, wie er den von Stapleton markierten Weg durch das Grimpener Moor gegangen ist. Daher ist es wahrscheinlich, dass er sich in Stapletons Abwesenheit um den Hund gekümmert hat, auch wenn er womöglich nicht gewusst hat, zu welchem Zweck das Tier gebraucht wurde.“
"Stapletonit lähtivät siis Devonshireen, ja sir Henry matkusti sinun seurassasi sinne myöskin heti jäljestä. Ja nyt esitän muutamalla sanalla oman käsitykseni asioista siihen aikaan. Sinä muistat ehkä että minä tutkiessani paperia, johon nuo painetut sanat olivat kiinnitetyt, erityisesti tarkastin sen vesileimaa. Sitä tehdessäni pidin paperia vain muutaman tuuman päässä silmistäni ja tunsin samalla paperista hienosti tuoksuavan sitä hajuvettä, jota kutsutaan valkoiseksi jasmiiniksi. Löytyy viisikahdeksatta lajia hajuvesiä, jotka rikosasiain tutkijan täytyy oppia erottamaan toisistaan, ja minulle itselleni on sattunut tapauksia, joissa kaikki on riippunut tämän asian nopeasta käsittämisestä. Tuoksu saattoi minut ajattelemaan jonkun naisen vaikutusta asiassa, ja mietiskelyni alkoi jo suuntautua Stapletoneihin. Minä olin siis varma koiran olemassa olosta ja sitäpaitsi olin arvannut, kuka rikollinen oli, kun lähdin länteenpäin.
„Die Stapletons fuhren also zurück nach Devonshire, wohin ihnen Sir Henry und du bald folgten. Ein Wort dazu, wie mein Wissensstand zu diesem Zeitpunkt war. Vielleicht erinnerst du dich daran, dass ich den Brief mit den aufgeklebten Wörter sehr genau nach einem Wasserzeichen untersuchte. Als ich das tat, hielt ich ihn dicht vor meine Augen, wobei mir ein leichter Parfümgeruch auffi el, der mir als ‚Weißer Jasmin‘ bekannt ist. Es gibt fünfundsiebzig Parfümarten, die ein Verbrechensexperte zu unterscheiden in der Lage sein sollte, und es gibt genug Fälle, deren Aufklärung davon abhing, dass sie sofort erkannt wurden. Der Geruch ließ auf die Gegenwart einer Dame schließen und schon begann ich an die Stapletons zu denken. So wusste ich also von der Existenz des Hundes und ahnte schon, wer der Verbrecher war, bevor wir überhaupt einen Fuß nach Devonshire gesetzt hatten.“
"Minun tehtäväni oli nyt vakoilla Stapletonia, ja sitä en olisi voinut, jos olisin ollut sinun seurassasi, sillä hän olisi kyllä silloin ollut varuillaan. Petin senvuoksi kaikki, sinutkin, ja saavuin salaisesti paikkakunnalle kun kaikki luulivat minun olevan Lontoossa. Vaivat, joita sain kestää, eivät olleet niin suuria kuin sinä olit kuvitellut, ja sitäpaitsi eivät sellaiset pikkuseikat saa vaikuttaa asiaan, kun joku vaikea tapaus on saatava selville. Enimmäkseen oleskelin Coombe Traceyssa ja asuin tuossa majassa nummella vain silloin, kun minun välttämättä piti olla paikalla valvoakseni tekeillä olevaa asiaa. Cartwrightin olin ottanut mukaani, ja hän oli maalaispojaksi puettuna minulle suurena apuna. Hän hankki minulle ruokaa ja puhtaita vaatteita. Kun minä pidin silmällä Stapletonia, niin piti Cartwright usein silmällä sinua, ja siten saatoin pitää käsissäni kaikkia lankoja yhtaikaa.
„Meine Aufgabe war es nun, Stapleton zu beobachten. Es lag nun auf der Hand, dass ich dies nicht tun konnte, wenn ich mit euch zusammen war, denn er würde natürlich auf der Hut sein. Daher täuschte ich alle, dich eingeschlossen, über meine Absichten und fuhr heimlich dorthin, während mich jeder in London vermutete. Mein Ungemach war längst nicht so groß, wie du dir vorgestellt hast, doch dürfen solche trivialen Details ohnehin niemals die Untersuchung eines Falls beeinfl ussen. Die meiste Zeit über blieb ich in Coombe Tracey und nutzte die Hütte im Moor nur, wenn es angebracht war, dem Geschehen nahe zu sein. Cartwright war mit mir gekommen und in seiner Verkleidung als Junge vom Land eine große Hilfe, da ich, was Essen und saubere Wäsche betraf, von ihm abhängig war. Während ich Stapleton beobachtete, folgte Cartwright häufi g dir, so dass ich in der Lage war, alle Fäden in Händen zu halten.“
"Olen jo sanonut sinulle, että kirjeesi pian ehtivät minulle, koska ne heti paikalla palautettiin Baker Streetiltä Coombe Traceyyn. Minulla oli niistä paljon hyötyä, varsinkin siitä vähäisestä totuudesta, jonka Stapleton kerran oli sattunut sanomaan entiseen elämäänsä nähden. Minä onnistuin saamaan selville ketä he olivat, ja siten oli oma asemanikin minulle selvinnyt. Koko juttua oli häirinnyt ja vaikeuttanut tuo vankikarkuri ja hänen suhteensa Barrymore-puolisoihin. Senkin ratkaisit sinä tyydyttävällä tavalla, vaikka omat havaintoni olivat jo johtaneet samoihin tuloksiin.
„Wie ich dir schon gesagt habe, erreichten mich deine Berichte rasch, indem sie umgehend aus der Baker Street nach Coombe Tracey weitergeleitet wurden. Sie leisteten mir große Dienste, vor allem jenes zufällig wahre Stück aus Stapletons Biografi e. So konnte ich die tatsächliche Identität der beiden feststellen und wusste daher genau, woran ich war. Der Fall wurde allerdings beträchtlich erschwert durch den entfl ohenen Sträfl ing und die Verbindung zwischen ihm und den Barrymores, aber das hast du ja auch auf sehr effi ziente Weise aufgeklärt, auch wenn ich durch meine eigenen Beobachtungen schon zu demselben Schluss gekommen war.“
"Kun sinä löysit minun asuntoni nummella, olin jo täysin selvillä koko asiasta, vaikka en ollut vielä saanut sitä valmiiseen jurylle esitettäväksi kelvolliseen muotoon. Sekään Stapletonin murhayritys sir Henryä vastaan, joka päättyi vankiraukan kuolemaan, ei mainittavassa määrin voinut auttaa hänen todistamistaan syylliseksi murhaan. Ei näyttänyt olevan muuta keinoa kuin yllättää hänet itse teossa, ja sitä varten täytyi meidän käyttää sir Henryä yksin näennäisesti turvattomana syöttinä. Niin teimmekin ja vaikka siten saimme aikaan niin ankaran häiriön ystävämme hermostossa, niin tuli asia täydelliseksi ja Stapleton suistui turmioon. Sir Henryn joutuminen sellaisen onnettomuuden uhriksi on, sen myönnän, moite minun menettelytapaani vastaan tämän asian ratkaisemiseksi, mutta emmehän voineet edellyttää, että tuo hirviö olisi niin jähmetyttävän kamala, emmekä myöskään saattaneet aavistaa, että niin tiheä sumu estäisi meitä sitä näkemästä ennenkuin vasta viime hetkessä. Tarkoituksemme saavutimme siten hinnasta, jota kumminkin sekä hermotautien erikoistuntija että tohtori Mortimer pitävät tilapäisenä. Pitkä matkustus tulee luultavasti vaikuttamaan tyynnyttävästi hänen kiihottuneeseen hermostoonsa ja myöskin parantavasti hänen tunteisiinsa. Hänen rakkautensa tuohon ihanaan naiseen oli syvä ja todellinen ja häneen vaikutti enimmin pettymyksensä tässä suhteessa.
„Zu dem Zeitpunkt, da du mich im Moor entdeckt hast, hatte ich umfassende Kenntnis der ganzen Angelegenheit, aber noch keinen Fall, den ich der Gerichtsbarkeit übergeben konnte. Nicht einmal Stapletons Angriff auf Sir Henry in jener Nacht, der mit dem Tod des unglücklichen Sträfl ings endete, konnte uns den Beweis eines Mordes liefern. Es gab anscheinend keine Alternative, als ihn auf frischer Tat zu ertappen, und dazu mussten wir Sir Henry benutzen, allein und scheinbar ungeschützt, als Lockvogel. Das taten wir mit dem Risiko, unserem Kunden einen schweren Schock zu verursachen, doch konnten wir unseren Fall erfolgreich abschließen und Stapleton seinem Untergang zuführen. Dass Sir Henry dieser Situation ausgesetzt wurde, ist, das muss ich zugeben, ein Vorwurf gegen die Art, wie ich den Fall gehandhabt habe, aber wir konnten wirklich nicht vorhersehen, welch schreckliches und lähmendes Schauspiel der Hund uns gab, noch konnten wir den Nebel vorhersehen, der es ihm gestattete, erst so spät vor unseren Augen aufzutauchen. Doch erreichten wir unser Ziel zu einem Preis, den mir sowohl der Spezialist als auch Dr. Mortimer als einen vorübergehenden zusicherten. Auf ihrer langen Reise werden sich nicht nur die Nerven unseres Freundes erholen, sondern er wird auch von den seelischen Wunden genesen. Seine Liebe zu Mrs. Stapleton war tief und aufrichtig, und für ihn war der traurigste Teil dieser ganzen dunklen Affäre, dass er von ihr getäuscht wurde.“
"Vielä on jäljellä vain viitata siihen osaan, joka rouva Stapletonilla on ollut koko ajan. Aivan varmaan oli Stapletonilla häneen vaikutusvalta, joka perustui joko rakkauteen tai pelkoon tai mahdollisesti molempiin, koska nuo tunteet hyvin saattavat ilmetä yhdessä. Tämä vaikutusvalta hänellä oli. Hänen käskystään suostui rouva esiintymään hänen sisarenaan; mutta miehen valta loppui silloin, kun hän koetti saada tätä suoranaisesti ottamaan osaa murhaan. Rouva Stapleton oli halukas varoittamaan sir Henryä, mikäli hän voi tehdä sen saattamatta miestään vaaraan, ja hän yrittikin sitä monta kertaa. Stapleton näyttää itse voineen tuntea mustasukkaisuutta, sillä nähdessään sir Henryn alkavan lähestyä vaimoaan, ei hän, vaikkakin tämä juuri kuului hänen suunnitelmaansa, voinut pidättyä tulemasta väliin kiivaudella, joka ilmasi sen tulisen intohimoisuuden, jonka hän tavallisesti hyvin onnistui peittämään hillityn kuoren alle. Edistämällä heidän välillään vallitsevaa tuttavallisuutta, sai hän aikaan sir Henryn tiheät käynnit Merripit Housessa, joiden kautta hän ennemmin tai myöhemmin saisi vartoamansa tilaisuuden. Mutta kun ratkaiseva päivä vihdoin tuli, asettui vaimonsa häntä vastustamaan. Hän oli kuullut jotain vangin kuolemasta ja tiesi koiran olevan kätkössä ulkohuoneessa sinä iltana, jolloin sir Henryä odotettiin päivälliselle. Hän syytti miestään siitä rikoksesta, jonka tämä oli suunnitellut, ja tätä seuraavan kiivaan kohtauksen aikana sai hän tietää, että hänellä olikin kilpailija miehensä rakkaudesta. Hänen uskollisuutensa muuttui heti katkeraksi vihaksi, ja Stapleton ymmärsi, että hän ilmaisisi asian. Senvuoksi sitoi hän vaimonsa estääkseen tätä varoittamasta sir Henryä, ja toivoi varmaankin saavansa hänet vaikenemaan, kun seudun koko väestö tulisi selittämään sir Henryn kuoleman sen kirouksen aiheuttamaksi, joka vainosi Baskerville-sukua. Tässä luulen hänen erehtyneen, ja vaikka me emme olisikaan olleet siellä, olisi hänen ilmi joutumisensa ollut varma. Nainen, jolla on espanjalaista verta suonissaan, ei hevillä unohda sellaista loukkausta. Ja nyt, rakas Watson, en luule muistiinpanoihini katsomatta voivani antaa sinulle enemmän yksityiskohtaista kuvausta tästä kummallisesta jutusta. En luule jättäneeni mitään tärkeää selittämättä."
„Bleibt nur noch der Anteil zu klären, den sie an der ganzen Sache hatte. Es kann keinen Zweifel geben, dass Stapleton großen Einfl uss auf sie ausübte, mag es Angst, Liebe oder sehr wahrscheinlich beides gewesen sein, da das zwei miteinander nicht unvereinbare Gefühle sind. Jedenfalls war es letzten Endes wirkungsvoll. Auf seine Anordnung hin gab sie sich als seine Schwester aus, doch erreichte er die Grenzen seiner Macht über sie, als sie ihm direkte Hilfe bei seinen Morden leisten sollte. Sie war bereit dazu, Sir Henry zu warnen, sofern sie das tun konnte, ohne ihren Ehemann zu belasten, was sie mehrfach versuchte. Stapleton selbst war zu Eifersucht fähig, und als er sah, wie der Baronet seiner Frau den Hof machte – obwohl das Teil seines Plans war –, ging er mit einem leidenschaftlichen Gefühlsausbruch dazwischen, wodurch er sein hitziges Gemüt offenbarte, welches sonst sein selbstbeherrschtes Auftreten so geschickt verbarg. Indem er diese Vertrautheit noch ermutigte, stellte er sicher, dass Sir Henry oft nach Merripit House käme und sich ihm so früher oder später die gewünschte Gelegenheit böte. Am Tag der Entscheidung jedoch stellte sich seine Frau plötzlich gegen ihn. Sie hatte vom Tod des Sträfl ings erfahren und wusste, dass der Hund an jenem Abend, als Sir Henry zum Essen kam, im Gartenhaus versteckt war. Als sie ihren Mann mit dem beabsichtigten Verbrechen konfrontierte, kam es zu einer heftigen Auseinandersetzung, in deren Verlauf er sie zum ersten Mal wissen ließ, dass sie eine Rivalin hatte. Sofort kehrte sich ihre Treue in erbitterten Hass, und er erkannte, dass sie ihn verraten würde. Daher fesselte er sie, damit sie keine Gelegenheit bekäme, Sir Henry zu warnen, und bestimmt hoffte er, dass, wenn die ganze Grafschaft den Tod des Baronets wie zu erwarten auf den Familienfl uch schieben würde, er seine Frau wieder dazu bringen könne, eine vollendete Tatsache zu akzeptieren und Stillschweigen zu bewahren. Hier hatte er sich meiner Ansicht nach verrechnet, und auch ohne unser Zutun wäre sein Schicksal besiegelt gewesen. Eine Frau von spanischem Blut verzeiht solches Unrecht nicht so leicht. Und jetzt, mein lieber Watson, kann ich dir kein detaillierteres Bild dieses seltsamen Falles geben, ohne in meinen Aufzeichnungen nachzulesen. Mir fällt nichts Wesentliches ein, das unerklärt geblieben ist.“
"Mutta tuskin hän saattoi luulla voivansa säikyttää sir Henryä kuoliaaksi tuolla aavemaisella koirallaan, vaikkakin se oli onnistunut hänen vanhaan setäänsä nähden?"
„Er konnte nicht darauf bauen, Sir Henry mit seinem Geisterhund ebenso zu Tode zu erschrecken, wie es ihm bei dem alten Onkel gelungen ist.“
"Koira oli nälistynyt ja ärsytetty. Jos sen ulkonäkö ei olisikaan voinut säikyttää uhriparkaa kuoliaaksi, niin olisi se kumminkin lamauttanut hänen vastustusvoimansa."
„Die Bestie war wild und halb verhungert. Wenn ihre Erscheinung ihr Opfer nicht schon zu Tode erschreckt hätte, so hätte sie wenigstens den Widerstand gelähmt.“
"Tietysti. Vielä yksi kysymys! Jos Stapletonin olisi huomattu olevan lähimmän perillisen, niin kuinka hän olisi voinut selittää sen, että hän, joka oli niin läheinen sukulainen, oli asunut tilan naapurina ilmaisematta itseään ja väärällä nimellä? Kuinka olisi hän voinut esittää perintövaatimuksensa synnyttämättä epäluuloa, josta olisi seurannut asian tutkiminen?"
„Kein Zweifel. Doch eine Schwierigkeit bleibt. Wenn Stapleton die Nachfolge angetreten hätte, wie hätte er den Umstand erklärt, dass er, der Erbe, unter falschem Namen so nahe am Sitz seiner Familie lebte? Wie hätte er seinen Anspruch geltend gemacht, ohne einen Verdacht und Untersuchungen auszulösen?“
"Sitä vaikeutta ei ole helppo ratkaista ja pelkäänpä, etten sitä voi. Menneisyys ja nykyisyys ovat minun tutkimuksieni ala, mutta tulevaisuuden käsitteleminen tuskin on ihmisen vallassa. Rouva Stapleton oli kumminkin useita kertoja kuullut miehensä puhuvan siitä asiasta. Hänellä oli mielestään ollut valittavana kolme eri keinoa. Hän olisi voinut matkustaa Etelä-Amerikkaan ja sieltä esittää perintövaatimuksensa sekä todistaa oikeutensa sikäläisille englantilaisille viranomaisille tarvitsematta edes matkustaakaan Englantiin; tai olisi hän voinut esiintyä valepuvussa sen lyhyen ajan, jonka hänen täytyi oleskella Lontoossa; tai olisi hän voinut varustaa jonkun rikostoverin tarvittavilla todistuksilla ja papereilla, antaa tämän esiintyä perijänä ja tyytyä osaan tuloista. Sen mukaan kuin tunnemme häntä, voimme olla vakuutettuja siitä, että hän jollakin tavalla olisi selvinnyt asiasta. Ja nyt, rakas Watson, olemme tehneet ankarasti työtä useita viikkoja, joten hyvin voimme siirtää ajatuksemme mieluisampiin asioihin. Minä olen ottanut aition oopperasta, jossa esitetään 'Hugenotit.' Oletko kuullut De Reszkesiä? Saanko sitten pyytää sinua laittautumaan valmiiksi puolessa tunnissa, niin menemme samalla tiellä Marciniin syömään päivällistä?"
„Das ist ein außerordentliches Problem, aber ich fürchte, dass du mich zu viel fragst, wenn du von mir erwartest, es zu lösen. Die Vergangenheit und die Gegenwart sind Gegenstand meiner Nachforschungen, aber was ein Mann in der Zukunft tun könnte, ist eine kaum zu beantwortende Frage. Mrs. Stapleton hat ihren Gatten dieses Problem zu verschiedenen Gelegenheiten diskutieren hören. Dabei ergaben sich drei mögliche Wege: Er hätte sein Recht von Südamerika einfordern, seine Identität den britischen Behörden vor Ort beweisen und so das Vermögen erlangen können, ohne überhaupt nach England zu kommen. Oder er hätte sich für die kurze Zeit, die er sich in London hätte aufhalten müssen, eine ausgefeilte Verkleidung zulegen können; oder aber er hätte einen Komplizen mit den Beweisen und Dokumenten versehen, diesen als Erben ausgegeben und dann von ihm seinen Anteil eingefordert. Nach allem, was wir über ihn wissen, gibt es keinen Zweifel, dass er einen Weg gefunden hätte, diese Schwierigkeit zu umgehen. Und jetzt, mein lieber Watson, hatten wir einige Wochen harter Arbeit, und so könnten wir einen Abend lang unsere Gedanken in eine angenehmere Richtung lenken. Ich habe eine Loge für ‚Die Hugenotten‘. Hast du schon die De Reszkes gehört? Dürfte ich dich dann bitten, in einer halben Stunde ausgehfertig zu sein, dann könnten wir noch bei Marcini‘s vorbei, um ein kleines Abendessen einzunehmen.“