巴斯克維爾的獵犬

BASKERVILLEN KOIRA

   第四章

   NELJÄS LUKU.

   亨利·巴斯克維爾爵士

   Sir Henry Baskerville.

   我們的早餐桌很早就收拾乾淨了,福爾摩斯穿著睡衣等候着約定的拜會。我們的委託人對他的約會很守時刻,鐘剛打十點,摩梯末醫生就來了,後面跟着年輕的準男爵。準男爵是個短小精悍、生着一雙黑眼珠的人,約有三十歲模樣,人很結實,眉毛濃重,還有一副顯得堅強而好斗的面孔。他穿著帶紅色的蘇格蘭式服裝,外表顯出是個久經風霜、大部時間都在戶外活動的人,可是他那沉着的眼神和寧靜自信的態度,顯現出了紳士的風度。

   Aamiaispöytämme tyhjennettiin aikasin, ja Sherlock Holmes odotti yönuttuun puettuna sovittua kohtausta. Vieraamme olivat täsmällisiä, sillä kello oli juuri lyönyt kymmenen, kun tohtori Mortimeria kehotettiin astumaan ylös portaita nuoren aatelismiehen seurassa. Viimemainittu oli pieni, vilkas, tummasilmäinen mies ja noin kolmenkymmenen vuoden ikäinen. Hän oli vahvarakenteinen, ja hänen kulmakarvansa olivat paksut ja mustat, ja kasvonsa teräväpiirteiset, rohkeat ja päivettyneet. Hänen pukunsa oli punertavan ruskeaa, karkeaa kangasta, ja koko hänen ulkomuotonsa osotti hänen oleskelleen enimmän aikansa ulkoilmassa; kumminkin, oli lujassa katseessa ja varmassa ryhdissä jotain, joka osotti hänen olevan hienon miehen.

   “這就是亨利·巴斯克維爾爵士。”摩梯末醫生說。

   "Tämä on sir Henry Baskerville", sanoi tohtori Mortimer.

   “噢,是的,”亨利爵士說道,“奇怪的是,歇洛克·福爾摩斯先生,即使我的這位朋友沒有建議今晨來找您,我自己也會來的。我知道您是善於研究小問題的。今天早晨,我就遇到了一件實在想不通的事。”

   "Omituista on", sanoi tämä, "että minä olisin tullut luoksenne, herra Sherlock Holmes, vaikkakaan ystäväni ei olisi ehdottanut tätä käyntiä tänä aamuna. Minä tiedän, että te voitte ratkaista vaikeita kysymyksiä, ja se arvoitus, joka tänään on minulle esitetty, vaatii terävämpää ajattelemista, kuin minulle on mahdollista."

   “請坐吧,亨利爵士。您是說從您到了倫敦以後已經遇到了一些奇特的事嗎?”

   "Olkaa hyvä, istukaa, sir. Henry. Ette kai tahtone sanoa, että Lontooseen tulonne jälkeen olette saanut kokea jotain erittäin huomattavaa?"

   “沒有什麼重要的事,福爾摩斯先生,多半是開玩笑。如果您能把它叫做信的話,這就是我今早收到的一封信。”

   "En mitään erittäin tärkeää, herra Holmes. Mahdollisesti se vain on pilaa. Tarkoitan tätä kirjettä, jos sitä voi kirjeeksi kutsua, jonka sain aamulla."

   他把信放在桌上,我們都探身去看。信紙的質地平常,呈灰色。收信地址是“諾桑勃蘭旅館”,字跡很潦草,郵戳是“查林十字街”,發信時間是頭一天傍晚。

   Hän laski kuoreen suljetun kirjeen pöydälle, ja me kumarruimme kaikki sitä katsomaan. Kuori oli jokseenkin yksinkertainen ja väriltään harmahtava. Osoite "Sir Henry Baskerville, Northumberlandin hotelli" oli huolimattomasti piirretty suurilla painokirjaimilla; postileimassa oli "Charing Cross", ja kirje oli leimattu edellisenä iltana.

   “誰知道您要到諾桑勃蘭旅館去呢?”福爾摩斯用鋭敏的目光望着我們的來客問道。

   "Kenellä oli tiedossa, että aijoitte asettua Northumberlandin hotelliin?" kysyi Holmes katsoen sir Henryyn.

   “誰也不可能知道啊。還是在我和摩梯末醫生相遇以後,我們才決定的。”

   "Sitä ei kukaan voinut tietää, sillä sitä ei päätetty ennenkuin olin tavannut tohtori Mortimerin."

   “但是,摩梯末醫生無疑已經到那裡去過了吧?”

   "Mutta tohtori Mortimer asui ehkä siellä ennestään?"

   “不,我以前是和一個朋友住在一起的,”醫生說,“我們並沒有表示過要到這家旅館去。”

   "En, minä olin asunut erään tuttavan luona", sanoi tohtori. "Ei ollut mitään, joka olisi osottanut, että aijoimme mennä siihen hotelliin."

   “嗯,好象有誰對你們的行動極為關心呢。”他由信封裡拿出了一頁疊成四折的半張13×17英吋的信紙。他把這張信紙打開,平鋪在桌上。中間有一行用鉛印字貼成的句子,是這樣寫的:

    若你看重你的生命的價值或還有理性的話,遠離沼地。

    只有“沼地”兩字是用墨水寫成的。

   "Hm. Näyttää siltä kuin löytyisi joku, joka vilkkaasti ottaa osaa teidän toimiinne." Hän avasi kuoren ja otti siitä neljään osaan käännetyn kirjotuspaperiarkin puoliskon, levitti sen auki ja laski pöydälle. Keskellä sivua oli yksi ainoa lause, joka oli muodostettu paperille liimatuista painetuista sanoista. Se kuului: "Jos elämällä ja järjellä lie teille arvoa, niin pysykää poissa nummelta." Ainoastaan sana "nummelta" oli piirretty musteella.

   “現在,”亨利·巴斯克維爾爵士說,“福爾摩斯先生,也許您能夠告訴我,這究竟是什麼意思,究竟是誰,對我的事這樣感興趣呢?”

   "Nyt lienette te, herra Holmes", sanoi sir Henry Baskerville, "niin hyvä että selitätte, mitä hittoa tämä merkitsee, ja kuka näin suuresti ottaa osaa minun asioihini."

   “您對這件事怎樣看法呢,摩梯末醫生?無論如何,您總得承認這封信裡絶沒有什麼神怪的成分吧?”

   "Mitä luulette te asiasta, tohtori Mortimer? Se täytynee teidän ainakin myöntää, että tässä ei ole mitään ylenluonnollista?"

   “當然,先生。但是寄信的人倒很可能是個相信這是件神怪的事的人。”

   "Ei ole, herra Holmes, mutta voihan olla niin, että kirje tulee joltakin, joka pitää tuota toista ylenluonnollisena."

   “怎麼回事啊?”亨利爵士急促地問道,“我覺得似乎你們二位對我的事比我自己知道得還要多得多。”

   "Mitä toista?" kysyi sir Henry kärsimättömästi. "Näyttää siltä kuin teillä kaikilla, hyvät herrat, olisi minun asiani paremmin selvillä kuin minulla itselläni."

   “在您離開這間屋子之前,您就會知道我們所知道的情況了,亨利爵士,這點我保證。”歇洛克·福爾摩斯說道,“目前還是請您允許我們只談關於這封一定是昨天傍晚湊成寄出的很有趣的信吧。有昨天的《泰晤士報》嗎,華生?”

   "Ennenkuin lähdette tästä huoneesta, tiedätte tekin yhtä paljon, sir Henry, sen lupaan", sanoi Sherlock Holmes. "Toistaiseksi otamme teidän luvallanne huomioon vain tämän sangen merkillisen paperin, joka on pantu kokoon sekä jätetty kirjelaatikkoon eilen illalla. Onko sinulla eilinen Times, Watson?"

   “在那個牆角放著呢。”

   "On, se on tuolla nurkassa."

   “麻煩你拿給我可以嗎?翻開裡面的一版,勞駕,專登主要評論的那一面。”他迅速地從上到下看了一遍,這篇重要的評論談的是自由貿易,讓我給你們讀一讀其中的一段吧。

    “可能你還會重被花言巧語哄得相信,保護稅則會對你的本行買賣或是工業具有鼓勵的作用,但若從理性出發,由長遠來看的話,此種立法命定會使國家遠離富足,減低進口總價值,並降低此島國之一般生活水平。”

    “華生,你對這事的想法如何呢?”福爾摩斯欣喜莫名地叫了起來,很滿意似地搓着手,“你不認為這是一種很可欽佩的情感嗎?”

   "Tahdotko olla hyvä ja antaa se minulle -- tarkotan sisäsivua, jossa johtavat kirjotukset ovat?" Hän katseli lehteä, ja hänen silmänsä kulkivat palstoja ylhäältä alas. "Erittäin hyvä kirjoitus vapaakaupasta! Sallitteko minun lukea muutamia otteita? 'Voitte ehkä sallia teille seliteltävän, että teidän ammattinne ja elinkeinonne, mitä laatua lienevätkään, saisivat hyötyä suojelustulleista, mutta järjellä jo luulisi olevan voimaa vakuuttaa teille, että, jos sellainen lainsäädäntö saataisiin aikaan, niin sen kautta rikkaudet pysytettäisiin poissa maasta, tuonnin arvoa vähennettäisiin, ja elämällä meidän saarellamme olisi paljoa enemmän vaikeuksia.' Mitä sinä siitä sanot, Watson?" sanoi Holmes aivan ihastuksissaan ja hieroi käsiään. "Eikö se mielestäsi ole erittäin hyvä kirjoitus?"

   摩梯末醫生帶著職業的興趣的神氣望着福爾摩斯,而亨利·巴斯克維爾爵士則將一對茫然的眼睛盯住了我。

   Tohtori Mortimer katsoi Holmesiin vähän niinkuin lääkäri huomiota herättävään potilaaseen, ja sir Henry käänsi kummastelevan näköisenä tummat silmänsä häneen.

   “我不大懂得稅則這一類的事情,”亨利爵士說道,“可是據我看來,就這封短信來說,我們已經有點離題了。”

   "Minä en ole paljoa tutkinut tullitaksaa enkä vapaakauppaa", sanoi hän, "mutta minusta tuntuu, että olemme joutuneet pois tolalta. Meidänhän piti puhua tästä kirjeestä."

   “正相反,我認為我們恰恰是在正題上呢,亨利爵士。華生對於我改採用的方法比您知道得要多,但恐怕就連他也不見得十分瞭解這個長句子的重要性呢。”

   "Päinvastoin luulen, että nyt olemme päässeet oikeille jäljille. Ystäväni Watson tuntee paremmin kuin te minun menettelytapani, mutta kumminkin pelkään, ettei hänkään ole ymmärtänyt, mikä merkitys äsken lukemallani kappaleella on."

   “是的,我承認我看不出來兩者之間有什麼聯繫。”

   "En, minä myönnän, etten huomaa yhteyttä sen ja kirjeen välillä."

   “可是,我親愛的華生啊,兩者之間的聯繫是這樣的緊密,短信中的各個單字都是由這個長句中抽出來的。例如:‘你’、‘你的’、‘生’、‘命’、‘理性’、‘價值’、‘遠離’等,你現在還看不出來這些字是由那裡弄來的嗎?”

   "Ja yhteys on kumminkin niin läheinen, että jälkimmäinen on ote edellisestä. 'Teille', 'ja', 'lie', 'järjellä', 'jos', 'niin', 'pysykää', 'poissa', 'arvoa', 'elämällä.' Ettekö nyt ymmärrä, mistä sanat ovat otetut?"

   “天那!您太對了!唉呀,您可真聰明!”亨利爵士喊了起來。

   "Tuli ja leimaus, olette oikeassa! Sitä sanon minä terävyydeksi", huudahti sir Henry.

   “如果對此還有任何懷疑之處的話,‘遠離’和‘價值’這幾個字是由同一處剪下來的,這個事實就足以消除懷疑了。”

   "En todellakaan usko olevan mitään syytä epäillä, etteivät nuo sanat olisi otetut tästä kirjotuksesta", sanoi Holmes.

   “嗯,現在……確實!”

   “實在,福爾摩斯先生,這完全是我料想不到的事,”摩梯末醫生驚異地盯着我的朋友說,“如果有任何人說這些字是由報紙上剪下來的,我也能夠相信,可是您竟能指出是哪份報紙,還說是剪自一篇重要的社論,這可是我所聽過的最了不起的事了。您是怎麼知道的呢?”

   "Kuulkaahan, herra Holmes", sanoi tohtori Mortimer katsellen hämmästyneenä ystävääni, "tämä voittaa kaikki, mitä saatoin kuvitellakaan. Olisin kyllä voinut ajatella teidän keksineen, että sanat olivat otetut jostakin sanomalehdestä, mutta että voitte määrätä, mistä lehdestä ne on otettu ja vielä lisäksi, että ne ovat johtavasta kirjotuksesta, se on ihmeellisintä, mitä koskaan olen kuullut. Mitenkä te menettelitte?"

   “我想,醫生,您能區別黑人和愛斯基摩人的頭骨吧?”

   "Minä arvelen, herra tohtori, että te voisitte erottaa neekerin ja eskimon pääkallot toisistaan."

   “當——然了。”

   "Sen kyllä voisin."

   “但是,怎樣區別呢?”

   "Mutta kuinka se on mahdollista?"

   “因為那是我的特殊嗜好,那些區別是很明顯的。眉骨隆起,面部的斜度,顎骨的線條,還有……”

   "Minähän olen tehnyt juuri sellaisia tutkimuksia. Eroavaisuudet ovat hyvin huomattavia. Kaarevuus silmäkuopan yläpuolella, naamakulma, leuan muoto --."

   “這也是我的癖好啊,那不同點也是同樣的明顯,正象黑人和愛斯基摩人在您眼中的區別一樣。在我看來,《泰晤士報》裡所用的小五號鉛字和半個便士一份的晚報所用的字型拙劣的鉛字之間,也同樣具有着很大的區別。區別報紙所用的鉛字,對犯罪學專家說來,是最基本的知識中的一部分。不過,坦白地說,在我還很年輕的時候,也曾有一次把《李茲水銀報》和《西方晨報》搞混了。但是《泰晤士報》評論欄改採用的字型是非常特殊的,不可能被誤認為是其他的報紙。 因為這封信是昨天貼成的,所以很可能在昨天的報紙裡就能找到這些文字。”

   "Ja minä olen tehnyt toisenlaisia tutkimuksia, ja minun alallani ovat eroavaisuudet yhtä huomattavat. Minun silmissäni on Timesin välikkeillä painetun kirjotuksen ja ala-arvoisen nurkkalehden huolimattoman painon välillä yhtä suuri ero, kuin neekerin ja eskimon välillä teidän silmissänne. Painotyylien tuntemisen kyvyn täytyy tulla suuresti kehitetyksi sillä, joka on ottanut tehtäväkseen tutkia rikoksia, vaikkakin minun täytyy myöntää, että kerran nuoruudessani satuin erehtymään sanomalehtien Leeds Mercuryn ja Western Morning Newsin välillä. Johtava kirjoitus Timesissä eroaa kaikista muista, ja kirjeen sanojen täytyi olla sellaisesta kirjotuksesta leikattuja. Kun se tapahtui eilen, oli minulla täysi syy etsiä niitä eilisestä numerosta."

   “我明白了,那麼說,福爾摩斯先生,”亨利·巴斯克維爾爵士說道,“剪成這封短信的那個人是用一把剪刀……”

   "Jos ymmärsin teitä oikein", sanoi sir Henry Baskerville, "niin on joku leikannut nämä sanat saksilla --."

   “是剪指甲的剪刀,”福爾摩斯說,“您可以看得出來,那把剪子的刃很短,因為用剪子的人在剪下‘遠離’這個詞的時候不得不剪兩下。”

   "Kynsisaksilla", sanoi Holmes. "Näyttää siltä, kuin niiden terät olisivat olleet hyvin lyhyet, sillä sanoihin 'järjellä' ja 'elämällä' on tarvittu kaksi leikkausta."

   “正是這樣。那麼就是說,有一個人用一把短刃剪刀剪下了這封短信所用的字,然後用漿糊貼了上去……”

   "Olette oikeassa. Siis on joku kynsisaksilla leikannut sanat irti ja sitten kiinnittänyt ne liimalla --."

   “用膠水。”福爾摩斯說。

   "Kumilla", sanoi Holmes.

   “是用膠水貼在紙上的。可是我想知道,為什麼‘沼地’這個詞竟是寫的呢?”

   "Kumilla paperille. Tahtoisin kumminkin tietää, miksi sana 'nummelta' on piirretty musteella."

   “因為他在報紙上找不到這個詞。其他字都是在任何一份報紙裡都能找得到的常用字,可是‘沼地’這個詞就不怎麼常用了。”

   "Siksi, ettei sitä löytynyt painettuna. Muut sanat olivat niin tavallisia, että ne helposti löytyivät mistä lehdestä tahansa, mutta 'nummelta'-sanaa ei niin usein tapaa."

   “啊,當然了,這樣就能解釋清楚了。您從這封短信裡還看出些什麼別的東西嗎,福爾摩斯先生?”

   "Niin, se selittää asian. Oletteko huomannut jotain muuta tärkeää tässä paperissa, herra Holmes?"

   “還有一二跡象是可供研究的。他為了消滅所有的線索,確曾費了極大的苦心呢。這住址,您看得出來,是寫得很潦草的。可是《泰晤士報》這份報紙除了受過很高教育的人之外,是很少有人看它的。因此,我們可以假定,這封信是個受過相當教育的人寫的,可是他裝成一個沒有受過教育的人。 而從他儘力掩飾自己的筆跡這一點看來,似乎他這筆跡可能會被您認出或查出來。還有,您可以看得出來,那些字不是貼成一條直線的,有些貼得比其他字要高得多。例如說‘生命’這個詞吧,貼得就很不是地方。這一點可能說明剪貼的人的粗心、激動或是慌張。總起來講,我是比較傾向于後一種想法的,因為這件事顯然是重要的,這樣一封信的編纂者,看來也不象是個會粗心大意的人。如果他是慌張的話,這就引出了一個值得注意的新問題:為什麼他要慌張呢?因為清早寄出的任何信件,在他離開旅館以前都會送到亨利爵士的手裡的。寫信的人是怕被人撞見嗎——可是怕誰呢?”

   "Siinä on vielä yhtä ja toista huomattavaa, vaikka on suurella huolella koetettu hävittää kaikki, mikä voisi olla ohjeeksi. Osoite on, kuten näette, piirretty paino-kirjaimilla ja hyvin epätasainen. Times-lehteä lukevat harvoin muut kuin hyvin sivistyneet. Me voimme siis otaksua, että kirjeen on laatinut joku sivistynyt mies, joka on tahtonut näyttää sivistymättömältä, ja hänen yrityksensä salata käsialaansa antaa aihetta otaksumaan, että te sen tunnette tai vastaisuudessa tulisitte tuntemaan. Vielä yksi asia on huomattava, se nimittäin, että sanoja ei ole kiinnitetty suoraan riviin, vaan muutamat ovat korkeammalla kuin toiset. 'Elämällä' esimerkiksi on aivan vinossa. Tämä voi johtua huolimattomuudesta, tai myöskin on sanojen leikkaaja ollut kiihtyneessä mielentilassa, tai on hänellä ollut kiire. Minä melkein uskoisin tätä viimemainittua, sillä asiaa on varmaan pidetty tärkeänä, eikä ole todennäköistä, että henkilö, joka sellaisen kirjeen on kirjottanut, olisi ollut huolimaton. Jos hänellä on ollut kiire, niin joudumme tärkeään kysymykseen siitä, mikä lienee aiheuttanut tämän kiireellisyyden, sillä vaikkakaan kirjettä ei olisi pantu kirjelaatikkoon ennenkuin tänä aamuna varhain, olisi sir Henry saanut sen ennen lähtöään hotellista. Pelkäsikö lähettäjä ehkä tulevansa keskeytetyksi ja kuka olisi voinut keskeyttää?"

   “現在我們簡直胡猜起來了。”摩梯末醫生說道。

   "Nyt luulen melkein joutuvamme arvailujen alueelle", sanoi tohtori Mortimer.

   “嗯,不如說是在比較各種可能性,並將其中最與實際相近的選擇出來;這就是科學地運用想象力,可靠的物質根據永遠是我們進行思考的出發點。現在,還有一點,您無疑地又會把它稱為胡猜,可是我几乎可以肯定,這信上的地址是在一家旅館裡寫成的。”

   "Sanokaa mieluummin joutuvamme alueelle, jossa erilaisia todennäköisyyksiä verrataan keskenään ja määrätään, mitkä ovat suurimmat. Minä kutsun tätä mielikuvituksen käyttämiseksi tieteen palveluksessa, mutta meillä on kumminkin aina käsillä vakava pohja, jolle perustamme arvelumme. Te varmaankin kutsutte arvaukseksi sitäkin, mielestäni melkein varmaa seikkaa, että tämä kirje on laadittu jossakin hotellissa."

   “您根據什麼這樣說呢?”

   "Kuinka maailmassa voitte sen tietää?"

   “如果您仔細地把它檢查一下,您就可以看出來,筆尖和墨水都曾給寫信的人添了不少麻煩。在寫一個字的當兒,筆尖就兩次掛住了紙面,濺出了墨水。在寫這樣短短的一個地址中間,墨水就幹了三次,這說明瓶中的墨水已經很少了。您想吧,私人的鋼筆和墨水瓶是很少會這樣的,而這兩種情況竟會同時出現,當然更是十分罕有的事了,您知道,旅館的鋼筆和墨水卻很難不是這樣的。真的,我可以毫不猶豫地說,如果咱們能到查林十字街附近的各旅館去檢查一下字紙簍,只要一找到評論被剪破的那份《泰晤士報》剩下的部分,我們馬上就能找到發出這封怪信的人了。啊!唉呀!這是什麼啊?”

   "Jos tärkeän sitä tutkitte, niin huomaatte, ettei muste eikä kynäkään ole olleet kirjottajan mieleisiä. Kynä on kahdesti pärskähtänyt samassa sanassa, ja sitä on täytynyt kastaa kolme kertaa lyhyttä osoitetta varten, joka todistaa että mustetta on pullossa ollut vähän. Harvoin on se kynä tai se mustepullo, jota kotona käyttää, niin kurjassa tilassa, ja että molemmat olisivat epäkunnossa yhtä aikaa, sitä täytyisi pitää erittäin harvinaisena tapauksena. Hyvinhän taasen tiedetään kuinka hotelleissa tavallisesti on kirjotuskapineiden laita, ja niissä on usein vaikea saada parempia. Vieläpä minä melkein uskallan väittää, että me saattaisimme saada käsiimme tämän kirjeen kirjottajan, jos voisimme penkoa läpi paperikorit kaikissa hotelleissa Charing Crossin tienoilla, kunnes löytäisimme kysymyksessä olevan Times-lehden. Mutta katsokaa tuota! Mitä se mahtaa olla?"

   他把貼著字的那張13×17英吋的信紙拿到離眼睛只有一二英吋的地方仔細地檢查着。

   Hän piti paperia, jolle sanat olivat kiinnitetyt, parin tuuman päässä silmistään ja tutki sitä suurella huolellisuudella."

   “啊?”

   "Huomasitteko jotain?"

   “沒有什麼,”他一面說著一面又扔下了信紙,“這是半張空白信紙,上邊連個水印都沒有。我想,咱們從這封奇異的信上能夠得到的東西也就僅止於此了。啊,亨利爵士,從您來到倫敦以後,還發生過什麼值得注意的事情嗎?”

   "En, se ei ollut mitään", sanoi hän ja heitti paperin, luotaan. "Se on tavallista kirjotuspaperia ilman vesileimaa. En luule saavamme tietää enempää tästä merkillisestä kirjeestä. Ja nyt, sir Henry, sanokaa, onko mitään muuta outoa sattunut teille Lontooseen tultuanne?"

   “嗯,沒有,福爾摩斯先生。我想還沒有。”

   "Ei, herra Holmes, ei minun tietääkseni."

   “您還沒有看到過有人注意您的行動或是盯您的梢嗎?”

   "Ettekö ole huomannut kenenkään seuraavan tai erityisesti tarkastavan teitä?"

   “我好象是走進了一本情節離奇驚人的小說裡似的,”我們的客人說,“見鬼,盯我的梢幹什麼?”

   "Minusta melkein tuntuu, kuin olisin joutunut suoraan kaikkein hurjimpaan seikkailuromaaniin. Miksi taivaan nimessä minua joku seuraisi tai tarkastelisi?"

   “我們就要談這個問題了。在我們談這問題之前,您再沒有什麼可告訴我們的了嗎?”

   "Siihen me juuri nyt tulemme. Teillä ei siis ole mitään kerrottavaa, ennenkuin siirrymme siihen asiaan?"

   “噢,這要看什麼事情是你們認為值得講的了。”

   "Se riippuu siitä, mitä te pidätte kertomisen arvoisena."

   “我認為日常生活裡的任何反常的事情都是值得提出來的。”

   "Minun mielestäni on kaikki, mikä eroaa elämän tavallisesta kulusta, kertomisen arvoista."

   亨利爵士微笑起來。

   Sir Henry hymyili.

   “對於英國人的生活,我知道得還不多,因我的時間几乎全部都是在美國和加拿大度過的。可是我希望失落一隻皮鞋並不是這裡的日常生活的一部分吧?”

   "Minä en juuri paljoa tunne Englannin elämää", sanoi hän, "sillä minä olen enimmäkseen oleskellut Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Minä toivon kumminkin, ettei tässä maassa kuulu toisen saappaansa menettäminen elämän tavalliseen kulkuun."

   “您丟了一隻皮鞋嗎?”

   "Oletteko menettänyt toisen saappaanne?"

   “我親愛的爵士,”摩梯末醫生叫了起來,“這不過是放錯了地方罷了。您回到旅館以後就會找到的。拿這種小事來煩擾福爾摩斯先生有什麼用呢?”

   "Hyvä sir Henry", huomautti tohtori Mortimer, "se oli vain tilapäisesti hävinnyt ja on varmaankin huoneessanne, kun palaatte hotelliin. Mitä hyödyttää vaivata herra Holmesia sellaisilla pikkujutuilla?"

   “唉,是他問我除了日常生活之外還發生過什麼事情啊。”

   "Mutta kysyihän hän minulta, oliko jotain tavallisuudesta poikkeavaa tapahtunut."

   “很對,”福爾摩斯說,“不管這件事看來是多麼的荒謬。 您是說您丟了一隻皮鞋嗎?”

   "Aivan oikein", sanoi Holmes, "kuinka vähäpätöiseltä asia näyttäneekin. Sanoitteko menettäneenne toisen saappaanne?"

   “唉,還不就是放錯地方了嘛。昨晚我把兩隻鞋都放在房門外,而今早就剩一隻了。我從擦這雙皮鞋的那個傢伙的嘴裡也沒問出所以然來。最糟糕的是,這雙高筒皮鞋是我昨晚剛剛由河濱路買來的,還沒有穿過呢。”

   "Olen, tai se on tilapäisesti hävinnyt. Minä asetin molemmat saappaat oveni eteen eilen illalla, ja aamulla oli siinä vain toinen. En voinut saada mitään selkoa harjaajalta. Pahinta on, että ostin nämä saappaat eilen, enkä vielä ollut käyttänytkään niitä jalassani."

   “如果您還沒有穿過,為什麼您要把它放在外面去擦呢?”

   "Kun ette ollut niitä käyttänyt, niin miksi asetitte ne puhdistettaviksi?"

   “那雙淺棕色的高筒皮鞋,還沒有上過油呢,因此我就把它放在外邊了。”

   "Ne olivat ruskeasta, värjäämättömästä nahkasta ja tarvitsivat kiillottamista. Siksi asetin ne ulos."

   “那麼說,昨天您一到倫敦馬上就出去買了一雙高筒皮鞋嗎?”

   "Te menitte siis heti Lontooseen tultuanne eilen ostamaan saappaita?"

   “我買了很多東西呢,摩梯末醫生陪着我跑來跑去的。您知道,既然我們要到那裡去做個鄉紳,那麼我就必須穿著當地式樣的服裝,也許我在美國西部所沾染的生活方式使我顯得有些放蕩不覊了呢。除了其他東西以外,我還買了這雙棕色高筒皮鞋——付了六塊錢——可是還沒有穿上腳,就被偷去了一隻。”

   "Tein useita ostoksia puodeissa, ja tohtori Mortimer oli kyllin ystävällinen tehdäkseen minulle seuraa. Te ymmärrätte, että minun, voidakseni esiintyä omistajana Baskerville Hallissa, täytyi pukeutua sen mukaan, ja minä olen ehkä ollut hieman huolimaton pukuni suhteen tuolla Lännessä. Paljon muun ohessa ostin nuo ruskeat saappaat, maksoin niistä kuusi dollaria, ja menetin toisen, ennenkuin olin ehtinyt vetää sitä jalkaanikaan."

   “被偷去的似乎是一件不成對就沒有用處的東西,”歇洛克·福爾摩斯說道,“我承認我和摩梯末醫生的想法相同,那只丟了的皮鞋不久可能就會找到的。”

   "Kenelläkään ei voisi olla hyötyä saappaan varastamisesta, ja minä olen samaa mieltä kuin tohtori Mortimer siinä, että se kyllä pian löytyy."

   “嗯,先生們,”準男爵帶著堅決的口氣說,“我覺得好象我已經把我所知道的點點滴滴全都說了。現在,你們應當實現你們的諾言了,把我們大家所共同關心的事詳詳細細地告訴我吧。”

   "Ja nyt, hyvät herrat", sanoi sir Henry hyvin päättävästi, "olen mielestäni puhunut liiaksikin siitä vähästä, minkä tiedän. On jo aika teidän pitää lupauksenne ja tehdä täydellisesti selkoa asiasta, joka huvittaa meitä vähän kutakin."

   “你的要求是很合理的,”福爾摩斯回答道,“摩梯末醫生,我想最好還是請您象昨天給我們講過的那樣,把您知道的全部事實再講一遍吧。”

   "Pyyntönne on kylläkin oikeutettu", vastasi Holmes. "Parasta olisi, jos te, tohtori Mortimer, kertoisitte koko tarinan, niinkuin jo ennen olette sen meille kertonut."

   受到這樣的鼓勵之後,我們這位從事科學事業的朋友便由口袋裏拿出了他那份手稿,就象昨天早晨那樣地把全部案情敘述了出來。亨利·巴斯克維爾爵士全神貫注地傾聽著,並且不時地發出驚奇的聲音。

   Tämän kehoituksen saatuaan otti tieteellinen ystävämme paperinsa taskustaan ja esitti koko asian samoin kuin edellisenä päivänä. Sir Henry Baskerville kuunteli jännitetyllä tarkkaavaisuudella antaen vaan silloin tällöin kuulua pienen huudahduksen.

   “嗯,看來我似乎是承繼了一份附有宿怨的遺產,”在冗長的敘述結束之後他說,“當然了,我從很小的時候就聽到過關於這只獵狗的事,這是我們家最喜歡講的故事了,可是我以前從來就沒有相信過它。說起來,我伯父的去世——啊,這件事似乎使我內心感到十分不安,而且至今我還沒有能把它搞清楚呢。看來你們似乎也還沒有十分確定這究竟是警察該管的案子呢,還是一件牧師該管的事。”

   "Sepä vasta hauskalta kuuluu", sanoi hän, kun tohtorin kertomus oli päättynyt. "Minä saan tilan haltuuni todellakin miellyttävissä olosuhteissa. Olen kyllä kuullut puhuttavan tuosta koirasta niin kauan kuin voin muistaa. Sitä tarua on meidän perheessämme usein kerrottu, mutta en ole koskaan tullut ottaneeksi sitä vakavalta kannalta. Mitä nyt setäni kuolemaan tulee -- mutta kaikki käy pyörälle päässäni, eikä minulla ole mitään selvänä. Te näytte vielä olevan epätietoisia, onko pyydettävä avuksi poliisia vai pappia."

   “就是啊。”

   "Aivan niin."

   “現在又出現了給我寄到旅館的這封信。我想它大概和這件事是有關係的。”

   "Ja sitten tämä kirje, jonka sain hotelliin. Sehän on yhtä maata kaiken muun kanssa."

   “這件事似乎說明,關於在沼地上所發生的事,有人知道得比我們還多。”摩梯末醫生說。

   "Se näyttää todistavan, että löytyy joku, joka tietää enemmän kuin me siitä, mitä nummella tapahtuu", sanoi tohtori Mortimer.

   “還有一點,”福爾摩斯說道,“那個人對您並無惡意,因為他只是向您提出了危險的警告。”

   "Ja myöskin, että löytyy joku, joka ei tahdo teille pahaa, koska varottaa teitä vaarasta."

   “也許是為了他們個人的目的,他們想把我嚇跑。”

   "Ehkä myöskin voi olla niin, että he omien tarkotustensa edistämiseksi koettavat pelottaa minut pois", väitti sir Henry.

   “啊,當然那也是可能的。我非常感激您,摩梯末醫生,因為您向我介紹了一個具有幾種有趣的可能性的問題。可是,亨利爵士,眼下的一個很現實的必須加以決定的問題,就是究竟您是到巴斯克維爾莊園去好呢?還是不去的好。”

   "Se voi myöskin olla mahdollista. Minä olen teille hyvin kiitollinen, tohtori Mortimer, siitä, että esititte minulle kysymyksen, jonka selvittäminen tarjoo niin erilaisia mahdollisuuksia. Kysymyksen käytännöllinen puoli, joka nyt vaatii huomiotamme, sir Henry, on siinä, missä määrin on pidettävä viisaana teidän muuttamistanne Baskerville Halliin vai eikö."

   “我為什麼要不去呢?”

   "Miksi minä en sitä tekisi?"

   “那裡似乎有危險。”

   "Koska siitä voi olla vaaraa."

   “您所說的危險,是來自我家的那個惡魔呢,還是來自人的呢?”

   "Tarkotatteko, että vaara uhkaisi suvun niinsanotun 'vainoojan' vai inhimillisten olentojen puolelta?"

   “啊,那正是我們要弄清楚的事啊。”

   "Siinäpä juuri asia, joka on tutkittava."

   “不管它是什麼,我的答覆是已經肯定了的。地獄裡並沒有魔鬼,福爾摩斯先生,而且世界上也沒有人能阻擋我回到我的家鄉去。您可以把這句話當作我的最後答覆。”在他說話的時候,他那濃濃的眉毛皺在一起,面孔也變得暗紅起來。顯然,巴斯克維爾家人的暴躁脾氣,在他們這位碩果僅存的後裔身上,還沒有完全消失。“同時,”他接著說,“對於你們所告訴我的全部事實,我還沒有時間加以思考。這是件大事,只聚談一次,誰也不可能全部理解並作出決定來,我願意經過獨自靜思以後再作決定。喂,福爾摩斯先生,現在已是十一點半鐘了,我要馬上回到我的旅館去。如果您和您的朋友華生醫生能夠在兩點鐘的時候來和我們共進午餐的話,那時,我就能更清楚地告訴你們這件事是多麼地使我震驚了。”

   "Kuinka tutkimus päättyneekin, niin minun päätökseni on tehty. Ei löydy sitä perkelettä helvetissä eikä sitä ihmistä maan päällä, joka estäisi minua asettumasta omalle sukutilalleni, ja te voitte luottaa minun sanaani."

    Hän rypisti mustia kulmakarvojaan, ja tumma puna levisi kasvoille hänen puhuessaan. Helposti saattoi nähdä, ettei Baskervillein tulinen luonne ollut kadonnut suvun viimeisestä jäsenestä. "Kumminkin", sanoi hän, "olen vielä tuskin ehtinyt ajatella kaikkea, mitä olette sanoneet minulle. Minun asemassani ei ole helppo heti käsittää ja ratkaista näin paljoa. Minä tahtoisin kernaasti olla yksin vähän aikaa, voidakseni syventyä asiaan. Kuulkaa, herra Holmes, kello on puoli kaksitoista, ja minä lähden heti hotelliini. Tahtoisitteko te sekä ystävänne tohtori Watson syödä meidän seurassamme noin kahden ajoissa? Silloin saatan paremmin kuin nyt ilmoittaa teille käsitykseni asiain tilasta ja olosuhteista."

   “華生,這樣對你方便嗎?”

   "Onko sinulla esteitä, Watson?"

   “沒有問題。”

   "Ei."

   “那麼您就等着我們吧。我給您叫一輛馬車好嗎?”

   "Siinä tapauksessa voitte odottaa meitä mainitulla ajalla. Annanko noutaa ajurin?"

   “我倒想遛一遛,這件事確實使我相當激動。”

   "Minä käyn mieluummin jalan, sillä en voi kieltää pääni olevan hieman kuuman."

   “我很高興陪您一起散步,”他的同伴說。

   "Eikä minullakaan ole mitään kävelemistä vastaan", sanoi tohtori Mortimer.

   “那麼,咱們就在兩點鐘時再見吧。再見,早安!”

   "Tapaamme siis toisemme kello kaksi. Näkemiin, hyvät herrat."

   我們聽到了兩位客人下樓的腳步聲和砰地關上前門的聲音。 福爾摩斯突然由一個懶散半醒似的人變成了個說做就做的人了。

   Kuulimme miesten menevän alas portaita, ja sitten sulkeutui ovi heidän jälkeensä. Silmänräpäyksessä oli Holmes välinpitämättömästä uneksijasta muuttunut tarmokkaaksi mieheksi.

   “穿戴好你的鞋帽,華生,快!一點時間都不能浪費!”他穿著睡衣衝進屋內,幾秒鐘以後就已穿好上裝出來了。我們一同慌忙走下樓梯來到街上。在我們前面,向着牛津街的那個方向約有二百碼的地方,還看得到摩梯末醫生和巴斯克維爾爵士。

   "Ota pian saappaat jalkaasi ja hattu päähäsi. Watson", huusi hän. "Emme saa menettää minuuttiakaan." Hän hyökkäsi pukuhuoneeseensa, riisui yönuttunsa ja palasi parin sekunnin päästä pitkään mustaan takkiinsa puettuna. Yhdessä kiiruhdimme alas portaita kadulle. Tohtori Mortimer ja hänen toverinsa olivat vielä näkyvissä parin sadan kyynärän päässä edessämme menossa Oxford Streetille päin.

   “要不要我跑去把他們叫住?”

   "Juoksenko heidät kiinni ja pyydän odottamaan?"

   “天哪!可千萬別這樣,我親愛的華生。你能陪伴我,我就極為滿足了,只要你還願意和我在一起的話。我們的朋友確實聰明,今天早晨實在是很適于散步的。”

   "Et missään tapauksessa, rakas Watson. Minä olen täysin tyytyväinen sinun seuraasi, jos sinä vain voit sietää minua. Nuo herrat tekivät kyllä viisaasti lähtiessään jalan eikä ajurilla näin kauniina päivänä."

   他加快了腳步,使我們和他倆之間的距離縮短了一半。然後就跟在他們後面,保持着一百碼的距離,我們跟隨着他們走上了牛津街,又轉到了攝政街。有一次我們的兩位朋友站住了,向商店的櫥窗裡探望着,當時福爾摩斯也同樣地望着櫥窗。過了一會兒,他高興得輕輕地叫了一聲,順着他那急切的眼神,我看到了一輛本來停在街對面的、裡面坐著一個男人的雙輪馬車現在又慢慢地前進了。

   Hän kiiruhti askeleitansa kunnes olimme lyhentäneet puoleen välillämme olevan matkan. Sitten pysyttäysimme noin sadan kyynärän päässä heistä, ensin Oxford Streetillä sitten Regent Streetillä. Kerran pysähtyivät ystävämme katsomaan erään puodin akkunaa. Holmes seurasi esimerkkiä. Heti sen jälkeen hän vähäisellä huudahduksella ilmaisi tyytyväisyyttänsä. Seurasin hänen innokkaasti tarkastelevan katseensa suuntaa ja näin kaksi-rattaiset vaunut, joissa istui joku mies. Ne olivat pysähtyneet kadun toiselle puolen, mutta lähtivät hitaasti liikkeelle.

   “就是那個人,華生,來呀!即使是幹不了什麼的話,至少咱們應該把他看清楚。”

   "Siinä on miehemme, Watson! Joudu! Meidän täytyy ainakin saada häntä tarkoin katsella, ellemme muuta voikaan."

   一瞬間,我看到了生着一綹濃密的黑鬚和一雙炯炯逼人的眼睛的面孔,在馬車的側窗中向我們轉過頭來。突然間,他把車頂的滑動窗打開了,向馬車伕喊了些什麼,然後馬車就順着攝政街瘋狂地飛奔而去。福爾摩斯焦急地往四下里望着,想找一輛馬車,可是看不到空車。跟着他就衝了出去,在車馬的洪流裡瘋狂地追趕着,可是那馬車跑得太快了,已經看不到了。

   Samassa silmänräpäyksessä huomasin tuuhean mustan parran ja kaksi terävää silmää, jotka kääntyivät katsomaan meihin päin vaunujen sivuakkunasta. Samassa aukeni kattoluukku; jotain huudettiin ajurille, ja hurjaa vauhtia kiisivät vaunut pitkin Regent Streetiä. Holmes etsi silmillään toista ajuria meille, mutta sellaista ei läheisyydessä ollut. Silloin koetti hän juosten tunkeutua katu-liikkeen läpitse, mutta etäisyys oli tullut liian suureksi ja vaunut katosivat näkyvistä.

   “唉,”福爾摩斯喘着氣,臉色發白,由車馬的浪潮中鑽了出來,惱怒地說道,“咱們可曾有過這樣壞的運氣和幹得這麼糟糕的事嗎?華生,華生,如果你是個誠實的人,你就應該把這事也記下來,作為我無往而不利的反證吧。”

   "Niin saattaa käydä!" sanoi Holmes katkerasti, kun hän kalpeana harmista ja läähättäen tuli esiin lukuisten ajoneuvojen välistä. "Voiko ajatella niin huonoa onnea, ja kuinka vähän ajureita saatavissa! Watson, Watson, kunnia vaatii sinua merkitsemään muistiin tämänkin esteen minun menestykselleni."

   “那人是誰呀?”

   "Kuka tuo mies oli?"

   “我還不知道。”

   "Sitä en voi aavistaakaan."

   “是盯梢的嗎?”

   "Tokkohan urkkija?"

   “哼,根據咱們所聽到的情況判斷,顯然是自從巴斯克維爾來到城裡以後,就被人緊緊地盯上了。否則怎麼那麼快就被人知道了他要住在諾桑勃蘭旅館呢?如果第一天他們就盯上了他的梢,我敢說,第二天還是要盯的。你可能已經看了出來,當摩梯末醫生在談那件傳說的時候,我曾走到窗前去過兩次。”

   "Aivan selvään näkyi Baskervillen kertomuksesta, että häntä tänne tulostaan saakka on hyvin tarkkaan vartioitu. Kuinka muuten olisi Voinut tulla niin pian tunnetuksi, että hän oli asettunut asumaan Northumberlandin hotelliin? Jos häntä on vakoiltu ensi päivänä, niin pidin luultavana, että sitä tehtäisiin toisenakin. Huomasit ehkä, että minä, tohtori Mortimerin lukiessa tuota sukutarua, kaksi kertaa menin ikkunan luo."

   “是的,我還記得。”

   "Sen muistan sinun tehneen."

   “那時我是向街中尋找假裝閒逛的人們,可是我一個也沒有看到,跟咱們打交道的是個精明人啊,華生。這件事很微妙呢,雖然我還沒有能肯定對方是善意的還是惡意的,但是我覺得他是個有能力、有智謀的人。在我們的朋友告別之後,我馬上就尾隨了他們,為的是想發現他們的暗中追隨者。他可真狡猾,連走路都覺得不可靠,他為自己準備了一輛馬車,這樣他就能跟在後邊逛來逛去,或是從他們的身旁猛衝過去,以免引起他們的注意。他這手法還有個特別的好處呢,果真他們坐上一輛馬車的話,他馬上就能尾隨上他們了。但是,顯然也有一個不利之處。”

   "Minä katsoin, näkyisikö joku kuljeksimassa kadulla, mutta en voinut mitään huomata. Olemme tekemisissä taitavan miehen kanssa, Watson. Juoni on tässä hyvin syvällä, ja vaikka en voikaan sanoa onko vastassamme ystävällinen vai vihamielinen voima, niin tiedän kumminkin, että sitä johtaa joku määrätty tarkotus. Noiden herrain lähtiessä meiltä kiiruhdin heidän jälkeensä toivoen saavani nähdä heidän salaperäisen seuralaisensa. Tämä oli kumminkin niin viisas, ettei ollut saattanut itseään vaaranalaiseksi lähtemällä jalkaisin liikkeelle, vaan oli ottanut ajurin, joten hän mielensä mukaan saattoi pysytellä heidän jäljessään tai ajaa ohitse ja siten välttää heidän huomionsa. Sitäpaitsi johtui siitä se etu, että hän oli valmis heitä seuraamaan, jos he olisivat ottaneet ajurin. Mutta yksi ikävyys siinä kumminkin oli."

   “這樣他就要聽憑馬車伕的擺佈了。”

   "Sekö, että hän siten joutui ajurin valtaan?"

   “完全正確。”

   "Tietysti."

   “咱們沒有記下車號來,多可惜。”

   "Vahinko ettemme panneet merkille vaunujen numeroa?"

   “我親愛的華生,雖然我竟顯得那樣笨拙,可是你一定不會真的把我想象得連號碼都忘了記下來吧?No.2704就是咱們要找的車號。但是,它眼下對咱們還沒有用處。”

   "Hyvä Watson, kyllähän minä kömpelösti käyttäydyin, mutta et suinkaan mahtane todella luulla, että olisin laiminlyönyt katsoa numeroa? Se oli 2,704. Tällä hetkellä ei siitä kumminkaan voi olla meille mitään hyötyä."

   “我看不出在當時的那種情況下你還能幹些什麼。”

   "Minä en ymmärrä, että olisit voinut menetellä paremmin."

   “在看到那輛馬車的當時,我本來應該馬上轉身往回走。 那時我應當不慌不忙地僱上另一輛馬車,保持相當距離跟在那輛馬車的後面,或者還不如驅車到諾桑勃蘭旅館去等。當我們所不知道的那個人,跟着巴斯克維爾到家的時候,我們就能以其人之道還治其人之身,看著他到什麼地方去。可是當時由於我的疏忽急躁,使得咱們的對手採取了極為狡猾的行動,咱們暴露了自己,失去了目標。”

   "Heti, kun näin nuo vaunut, olisi minun pitänyt kääntyä ja kulkea toiseen suuntaan. Sitten olisin kaikessa rauhassa hankkinut itsellenikin vaunut ja seurannut tuota epäluulon-alaista miestä kunnioittavan välimatkan päässä, tai vielä paremmin, olisin ajanut Northumberlandin hotelliin ja odottanut siellä. Sittenkun tuo tuntematon olisi saattanut Baskervillen kotiin, niin me olisimme käyttäneet hänen omaa menettelytapaansa saadaksemme tietää, mihin hän menee. Nyt olemme liiallisella, epäviisaalla innolla, jota vastustajamme harvinaisella nopeudella ja tarmolla osasi käyttää hyväkseen, ilmaisseet itsemme ja eksyneet miehestä."

   我們一邊談着一邊順着攝政街漫步前進,在我們前面的摩梯末醫生和他的夥伴早就不見了。

   Tätä puhellen olimme aivan vitkallisesti kävelleet pitkin Regent Streetiä, ja tohtori Mortimer seuralaisineen oli aikoja sitten hävinnyt näkyvistämme.

   “現在再尾隨他們也沒有什麼意義了,”福爾摩斯說道,“盯梢的人走了,就不會再回來了。咱們必須考慮一下,咱們手裡還剩下哪幾張牌,用就要用得果斷。你能認出車中人的面貌嗎?”

   "Ei maksa vaivaa seurata heitä", sanoi Holmes. "Vakooja on kadonnut, eikä tule takaisin. Nyt katsokaamme, mitä kortteja meillä on käsissämme ja lyökäämme ne esiin viisaasti ja nopeasti. Voisitko valallasi vahvistaa tuntevasi tuon miehen?"

   “我只能認出他的鬍鬚來。”

   "Hänen partansa on ainoa, jonka varmaan tuntisin."

   “我也能——可是我估計那可能是一綹假鬍鬚。對於一個幹這樣細緻事的聰明人說來,一綹鬍子除了能掩飾他的相貌外,是沒有別的用處的。進來吧,華生!”

   "Sen minäkin tuntisin, mutta luultavasti se oli tekoparta. Kun viisas mies lähtee niin arkaluontoiselle asialle, niin on parta vaan peittämässä hänen kasvojaan. Mennään sisään, Watson."

   他走進了一家本區的傭工介紹所,受到經理的熱情歡迎。

   Yksi alueen kaupunginlähettikonttoreista oli juuri edessämme, ja meidän astuessamme sisään otti johtaja meidät sydämellisesti vastaan.

   “啊,維爾森,我看您還沒有忘記我曾有幸地幫過您忙的那樁小案子吧?”

   "Minä huomaan, Wilson, että te ette ole unohtanut sitä apua, jonka minä ilokseni saatoin antaa teille tuossa vähäisessä jutussa."

   “沒有,先生,我真的沒有忘。您輓救了我的名譽,甚至也許還救了我的性命呢。”

   "En, herra Holmes, en suinkaan. Tehän pelastitte minun nimeni ja maineeni, ehkä vielä henkenikin."

   “我親愛的夥伴,您誇大其詞了。維爾森,我記得在您的人手裡有一個名叫卡特萊的孩子,在那次調查期間,曾顯示出一些才幹。”

   "Oh, ystäväni, nyt te liiottelette. Olen muistavinani, että teillä juoksupoikienne joukossa oli muuan nuorukainen nimeltä Cartwright, joka tutkintotilaisuudessa osotti kunnollisuuttansa."

   “是的,先生,他還在我們這裡呢。”

   "Kyllä, herra Holmes, hän on täällä vielä."

   “您可以把他叫出來嗎?謝謝您!還希望您把這張五鎊的鈔票給我換成零錢。”

   "Tahtoisitteko kutsua hänet tänne? Minä haluaisin myöskin saada tämän viiden punnan setelin vaihdetuksi."

   一個十四歲的、容光煥發而相貌機靈的孩子,聽從經理的召喚來了。他站在那裡,以極大的尊敬注視着這位著名的偵探。

   Neljäntoista vuotias, teräväjärkisen ja vilkkaan näkönen poika oli johtajan kutsumuksesta tullut sisään. Hän katseli syvimmällä kunnioituksella suurta salapoliisia.

   “把那本首都旅館指南給我,”福爾摩斯說道,“謝謝!啊,卡特萊,這裡有二十三家旅館的名稱,全都在查林十字街附近。你看到了嗎?”

   "Lainatkaa minulle hotelliluetteloa", sanoi Holmes. "Kiitos, Kuulehan nyt, Cartwright. Tässä on luettelo kolmestakolmalta hotellista, jotka ovat Charing Crossin läheisyydessä. Näetkö?"

   “看到了,先生。”

   "Kyllä, herra Holmes."

   “你要挨家地到這些旅館去。”

   "Sinun tulee nyt järjestyksessä käydä kaikissa näissä hotelleissa."

   “是,先生。”

   "Kyllä, herra Holmes."

   “你每到一家就給看門人一個先令,這兒是二十三個先令。”

   "Ennenkuin menet sisään, annat ovella seisovalle miehelle yhden shillingin. Tässä saat niitä kolmekolmatta."

   “是的,先生。”

   "Kyllä, herra Holmes."

   “你告訴他們說,你要看看昨天的廢紙。你就說你尋找一份被送錯了的重要電報。明白了嗎?”

   "Ja sitten pyydät saada nähdä niitä papereita, jotka eilen tyhjennettiin paperikoreista. Sinun tulee sanoa, että eräs tärkeä sähkösanoma on joutunut hukkaan, ja että olet saanut toimeksesi hakea sitä. Ymmärräthän minua, vai kuinka?"

   “明白了,先生。”

   "Kyllä, herra Holmes."

   “可是真正需要你找的是夾雜在裡面的一張被剪子剪成一些小洞的《泰晤士報》。這裡有一份《泰晤士報》,就是這一篇。你很容易認出它來,你認得出來嗎?”

   "Oikeastaan sinun on haettava erästä Timesin lisä-lehteä, johon muutamia reikiä on leikelty saksilla. Tuossa on yksi Timesin numero! Tätä sivua minä tarkotan. Sen kai helposti tunnet?"

   “能,先生。”

   "Kyllä, herra Holmes."

   “每一次,大門的看門人都要把客廳看門人叫來問問,你也要給他一個先令。再給你二十三個先令。在二十三家裡你可能發現大多數的廢紙昨天都已燒掉或已運走了,其中三、四家可能將一堆廢報紙指給你看,你就在那廢紙堆裡找這一張《泰晤士報》,但也很可能什麼都找不到。再給你十個先令以備急需。在傍晚以前你向貝克街我的家裡發一個電報,報告查找的結果。現在,華生,咱們唯一剩下要干的事就是打電報查清那個馬車伕了,車號是No.2704,然後到證券街的一家美術館去消磨掉在我們去旅館之前的一段時間吧。”

   "Ovella seisova mies kutsuu luonnollisesti portieerin, ja hänellekin sinä annat shillingin. Tässä saat niitä toiset kolmekolmatta. Parissakymmenessä tapauksessa vastataan sinulle luultavasti, että kaikki paperikoreissa olleet paperit on poltettu tai kuljetettu pois. Jälellä olevissa kolmessa tapauksessa näytetään sinulle paperikasa, ja siitä tulee sinun hakea kysymyksessä olevaa sanomalehteä. Hyvin vähän mahdollista on, että sen löydät. Tästä saat vielä, kymmenen shillingiä satunnaisten vaikeuksien varalle. Ennen iltaa tulee sinun sähkösanomalla ilmottaa minulle tulos. -- Ja nyt, Watson, ei meillä ole muuta tehtävää kuin sähkösanomalla tiedustella, kuka ajaa vaunuja n:o 2,704. Sitten menemme Bond Streetin varrella oleviin taulukokoelmiin kuluttamaan aikaamme kunnes lähdemme hotelliin."